Uudistuneen Seutufoorumin teemana on tänä vuonna tulevaisuuden ennakointi ja seutuyhteistyön strategia, joita tapahtuman puhujat avaavat kiinnostavasti eri näkökulmista käsin. Juontajana toimii MTV Uutisten uutisankkuri Jaakko Loikkanen, joka on Tampereella kuin kotonaan.
Toimittaja ja uutisankkuri Jaakko Loikkanen
Toimittaja Jaakko Loikkanen työskentelee uutisankkurina MTV Uutisissa. Hän rakastaa reippaita ja ymmärrettäviä keskusteluita, jotka pitävät kuulijat otteessaan. Helsingissä työskentelevä Jaakko kertoo olevansa Tampereella kuin kotonaan.
Tulevaisuudentutkija ja professori Markku Wilenius
Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuksen professori ja Dubain tulevaisuusakatemian tieteellinen johtaja Markku Wilenius on toiminut tulevaisuudentutkimuksen parissa 20 vuotta. Wilenius on tutkinut teknologian, talouden, ruoan, kulttuurin, ilmaston, koulutuksen, median, alueellisen kehityksen ja Euroopan tulevaisuuteen liittyviä teemoja.
Kehitysjohtaja Janne Antikainen, MDI
Janne Antikainen on aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:n kehitysjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. Hän on yli kahden vuosikymmenen ajan tutkinut ja vienyt eteenpäin verkostomaista kehittämistä tutkijana, ministeriön virkahenkilönä ja konsulttina.
Johtava asiantuntija Timo Aro, MDI
Valtiotieteen tohtori Timo Aro toimii johtavana asiantuntijana Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:ssä. Timo on erikoistunut ensisijaisesti alue- ja väestönkehitykseen sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin liittyviin kysymyksiin. Hänen tutkimukselliset intohimonsa liittyvät erityisesti muuttoliikkeeseen sekä alueiden elinvoimaan, vetovoimaan ja pitovoimaan. Timon innostuu ja inspiroituu kartoista, datavisualisoinnista ja Porin Ässistä.
Panelistit:
Tampereen yliopiston kunta- ja aluepolitiikan lehtori Jenni Airaksinen
Jenni Airaksinen on kuntatutkija ja yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa, kunta- ja aluejohtamisen oppiaineessa. Hänen tutkimustoimintansa keskittyy kuntajohtamisen sekä hallinnon uudistamisen kysymyksiin. Seutuyhteistyötä Jenni on tutkinut 2000-luvun alusta lähtien. Viimeaikaisiin tutkimuskohteisiin on kuulunut esim. kaupunkipolitiikka ja vaikuttavuussijoittaminen. Jenni on kuntaintoilija, joka syttyy kaikenkokoisista kunnista ja käärii mieluusti hihansa myös kuntien käytännön johtamisen pulmien ratkaisemisessa.
MDI:n kaupunkipolitiikan neuvonantaja, tietokirjailija ja kaupunkipolitiikan uranuurtaja Eero Holstila
VTM Eero Holstila toimii kaupunkipolitiikan neuvonantajana aluekehityksen konsulttitoimisto MDI:ssä. Vuonna 2019 ilmestyi hänen yhdessä Timo Hämäläisen kanssa toimittamansa kirja ”Kaupunkipolitiikan uusi aika”. Eero on tehnyt pitkän työuran Helsingin kaupungin palveluksessa mm. tietokeskuksen johtajana ja elinkeinojohtajana.
Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen Executive in Residence, luennoitsija, kolumnisti ja tietokirjailija Osmo Soininvaara
Osmo Soininvaara on entinen poliitikko, joka on ollut 12 vuotta Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavassa lautakunnassa. Nykyisin Executive In Residense Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella ja MDI:n neuvonantaja. Kirjoittanut paljon kaupunkipolitiikasta ja Helsingin asunto-ongelmasta.
Kuvaaja: Sini Suomi
Kuntaliiton yhteysjohtaja José Valanta
VTL Jose Valanta on Kuntaliiton yhteysjohtaja ja hänen vastuulleen kuuluvat mm. liiton asiakastyö ja kaupunkipolitiikka. Aikaisemmin José on toiminut mm. Vantaan elinkeinojohtajana, Lahden kehitysjohtajana sekä Lahden kaupunkiseudun seutuyhteistyöstä vastaavana johtajana. José harrastaa liikuntaa ja tykkää kokkailla. Hän vierailee usein Tampereen kaupunkiseudulla tytärtensä sekä anopin ja appiukon luona ja kannattaa Tampereen kiakkojoukkueista sitä oikeaa.