Tampereenseudun kuntien ilmastopäästöt laskivat 5-8 % vuonna 2020

SYKEn laskelman mukaan kuntien ilmastopäästöt vähenivät 8,7 % vuonna 2020. Tampereen kaupunkiseudun kunnista päästöjään eniten edellisvuoteen verrattuna vähensivät Nokia ja Tampere (- 8 %).

Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) laskelman mukaan Suomen kuntien yhteenlasketut ilmastopäästöt vähenivät vuonna 2020 edellisvuoteen verrattuna 8,7 prosenttia.

Tampereen kaupunkiseudun luvut jäävät hieman koko Suomen keskiarvosta; kunnista päästöjään eniten edellisvuoteen 2019 verrattuna vähensivät Nokia ja Tampere (muutos päästöissä – 8 %). Orivedellä ja Ylöjärvellä muutos päästöissä oli – 7 %, Kangasalla, Lempäälässä ja Pirkkalassa – 6 % ja Vesilahdella – 5 %.

Suurin pudotus sähkön käytön päästöissä

SYKEn mukaan vuonna 2020 eniten päästöjä aiheutui tieliikenteestä (27 %), maataloudesta (21 %), kaukolämmöstä (14 %) ja sähkönkulutuksesta (lämmitys- ja kulutussähkö yhteensä 11 %).

Suurin pudotus tapahtui sähkön käytön päästöissä (- 35 %), joita laski siirtymä fossiilisten polttoaineiden käytöstä tuulivoimaan sekä lämpimän vuoden seurauksena laskenut sähkön kulutus.

Päästöt vähenivät kunnissa myös muilla sektoreilla. Kaukolämpöä tuotettiin enenevissä määrin biomassalla, ja öljylämmityksestä siirryttiin vaihtoehtoisiin lämmitystapoihin. Myös tieliikenteen päästöt laskivat lähes kaikissa kunnissa.

Uusi laskentatapa voi vaikuttaa Hinku-kuntien päästölukuihin

SYKEn julkaisemat päästötulokset ovat muuttuneet uuden laskentatavan myötä. Uudessa laskentatavassa teollisuusrakennusten erillislämmityksen päästöt luetaan teollisuuden päästöihin, kun ne aiemmin raportoitiin lämmitystapakohtaisissa tuloksissa. Muutos voi vaikuttaa Hinku-laskentasääntöjen mukaisiin päästöihin, koska päästökauppaan kuuluvan teollisuuden päästöt jäävät laskennan ulkopuolelle.

Tampereen kaupunkiseudun kaikki kahdeksan kuntaa ovat Hinku-kuntia, jotka ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. 

Nyt julkaistut tulokset poikkeavat myös elokuussa 2021 julkaisuista ennakkotiedoista, joiden laskennassa ei ollut mukana kaikkia tarvittavia aineistoja.

Jatkossa päästötulokset raportoidaan vuosittain uuden laskentatavan mukaan vertailun mahdollistamiseksi.

Tampereen kaupunkiseutu tavoittelee hiilineutraalisuutta vuoteen 2030 mennessä. Kaikki seudun kunnat ovat valtuustojen päätöksin sitoutuneet hiilineutraalisuustavoitteisiin.

SYKEn päästölaskentajärjestelmä ALas kattaa kaikki Suomen kunnat ja 80 päästösektoria.

Tutustu SYKEn raporttiin: Hiilineutraalisuomi > Päästöt ja indikaattorit

Lue lisää

Tampereen Koskipuisto kesällä

Viherrakenne on avain ilmastonmuutoksen tuomiin ilmiöihin sopeutumiseen

Tampereen kaupunkiseudulla tehdään töitä ilmastomuutokseen sopeutumisen eteen. Teemaan on tartuttu muun muassa valmisteilla olevassa sini-viherstrategiassa. Yksi strategian tavoitteista on vastata ilmastonmuutoksen seudulle tuomaan rasitukseen ja tuoda ratkaisuja asukkaiden kohtaamiin ilmiöihin,...

kuvituskuva

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa seudun tulevaisuus- ja osallisuustyöhön 

Kiinnostaako harjoittelupaikka tulevaisuustyön parissa? Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä tekee vuoden 2026 aikana uudenlaista tulevaisuustyötä, jossa kootaan asukkaiden kanssa tulevaisuuskuvastoa aina vuoteen 2056 saakka. Syksyn aikana järjestämme tulevaisuustapahtumia ja -työpajoja erityisesti nuorille ja muunkielisille...

Lapsia katsomossa

Englanninkielistä opetusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa seudulla

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2026, että seudulle suunniteltu englanninkielisen kasvun ja oppimisen polku toteutetaan laajan kaksikielisen mallin mukaisena. Kaksikielinen malli tarkoittaa, että suomen kielen opiskelu on oppilaalle pakollista. Seudullisen englanninkielisen koulupolun...