Kilpailukykyä seutuyhteistyöstä

Yhteistyön organisointikyky kaupunkiseudun menestystekijänä

Kaupungistuminen on haastanut kaupunkien itsehallinnon ja johtamisen kautta maailman. Kaupungit ovat kasvaneet yli historiallisten rajojensa. Toiminnalliset kaupunkiseudut ovat tulevaisuuden kaupunkeja, mutta lähes säännönmukaisesti ne jakautuvat moniin itsenäisiin hallinnollisiin yksiköihin, kuntiin. Tästä seuraa hallintaongelma, jonka kanssa kaikki kaupungit painivat.

Leo van den Bergin johtama hollantilainen tutkijaryhmä selvitti 90-luvulla eurooppalaisten kaupunkiseutujen menestystekijöitä. (Metropolitan Organising Capacity, Aldershot 1997). Hallintorakenteita tärkeämmäksi osoittautuivat ”pehmeät” yhteistyökulttuurin piirteet: osapuolten keskinäinen luottamus ja sitä ylläpitävä johtajuus. Seudullisen organisointikyvyn käsite tarjoaa hyvän lähtökohdan myös suomalaisten kaupunkialueiden johtamisongelmien tarkasteluun.

Suomen tilanteen tekee erityiseksi kuntien vahva rooli, joka pohjautuu verotusoikeuteen ja laajaan tehtäväkenttään. Kunnat muodostavat paikallisen demokratian kivijalan, kun väliportaalla ei ole vaaleilla valittua toimijaa. Tämän vuoksi kunnat ovat sangen itsenäisiä ja myös itsetietoisia. Käytännössä kaikki suuret suomalaiset kaupungit ovat itse asiassa toiminnallisia kaupunkiseutuja, joiden sisällä risteilee historiasta perityviä kuntarajoja.

Kaupunkiseutujen hallintaa värittää kuntien välinen kilpailu hyvistä veronmaksajista. Kilpailu voi koskea myös palvelutason laatua, asukkaiden ja yritysten tyytyväisyyttä. Kilpailutilanne on tosiasia, joka kannattaa hyväksyä seutuyhteistyö lähtökohdaksi. Yhteistyö laadussa on sitten kysymys siitä, miten kilpailutilanne kanavoidaan seudun kehityksen positiiviseksi voimaksi, ja miten ehkäistään tuhoisa keskinäinen kampittaminen.

Tampereen kaupunkiseutu esikuvana

Helsingin, Tampereen ja Turun toiminalliset kaupunkiseudut koostuvat kaikki lukuisista kunnista. Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa on toteutettu 2000-luvulla toteutettu isoja kuntaliitoksia, mutta se ei ole täysin poistanut kaupunkiseudun johtamisongelmaa.

On perusteltua väittää, että Tampereen kaupunkiseudun määrämuotoinen yhteistyö on kuluneen 15 vuoden aikana ollut laadultaan hyvää. Tähän viittaavat sekä MDI:n tekemä kysely että Timo Aron analyysi, jonka tulosmittarit kertovat selvästi Tampereen seudun menetyksestä. Verrattuna Helsinkiin ja Turkuun seutuyhteistyön laadussa on merkittävä ero Tampereen hyväksi

Jatkossa tärkeintä on luottamuksen ilmapiirin säilyttäminen ja vahvistaminen. Tämä tarkoittaa, että kahta perusasiaa: on estettävä vapaamatkustajuus ja keskuskaupungin dominanssi. Ensinnäkin Tampereen kaupungin tulee pidättäytyä ylivaltapyrkimyksistä ja osoittaa käytännön toiminnallaan, että arvostaa oikeasti naapureitaan. Toiseksi muut kunnat eivät saa heittäytyä keskuskaupungin etujen hyödyntäjiksi vastikkeetta.

Lisäksi on elintärkeää löytää yhteistyön kohdealueet siten, että kaikki saavat mahdollisimman paljon lisäarvoa. Tämä on seuraavan yhteistyökauden strategian keskeisin kysymys. Vastaus ei välttämättä löydy aiemmista onnistumisesta vaan tulevaisuuden haasteista.

Seutuyhteistyön fokus on säilytettävä kirkkaana. On paljon asioita, jotka kunnat hoitavat parhaiten itsenäisesti. Seutuyhteistyön rajalliset resurssit tulee kohdentaa tarkasti ja keskittyä elintärkeisiin teemoihin. Tämä edellyttää yhteisiä strategisia valintoja.

Tampereen kaupunkiseudun yhteistyön neljä avainteemaa 20-luvulla

1. Työpaikat ovat seudun yhteisiä.

Tampereen seudun tuleva menestys perustuu viime kädessä kilpailukykyiseen yritystoimintaan ja sitä kautta syntyviin työpaikkoihin. Yritystoiminnan menestys ja uuden työn luominen ovat yhtä lailla kaikkien seudun kuntien intressissä. Koska seudun työmarkkinat ovat yhtenäiset, on ymmärrettävä, että työpaikatkin ovat yhteisiä. Asukkaan kannalta on saman tekevää, millä puolella kuntarajaa työpaikka sijaitsee. Kuntien on pidättäydyttävä keskinäisestä nollasummapelistä, joka kuluttaa turhaan voimia ja luo epäluottamusta. Kuntapäättäjien on opittava riemuitsemaan naapuriin syntyvistä työpaikoista.

2. Kansainvälistyminen takamatka on kurottava.

Tampereen seutu on viime vuosina ollut selvä ykkönen kotimaan muuttovoitossa. Ennusteet kuitenkin osoittavat, että maassamuutto tulee lähtöalueiden ikäluokkien pienentyessä asteittain hiipumaan. Myös luonnollinen väestönkasvu on supistumassa. Jos vahvan väestönkasvun halutaan jatkuvan, Tampereen seudun on kyettävä jatkossa saamaan entistä enemmän kansainvälistä muuttovoittoa. Tässä Tampere lähtee selvältä takamatkalta Turun ja Helsingin seutuihin nähden. Yliopiston ja ammattikorkeakoulun roolit korostuvat kansainvälisten osaajien houkuttelussa. Mutta koko seutuyhteisön asenne ja palveluvarustus muodostuvat ratkaiseviksi. Oppia voisi ottaa vaikkapa Torontosta, jossa jokaista uutta opiskelijaa kohdellaan alusta asti kuin tulevaa Kanadan kansalaista.

3. Liikkumisen päästöjen puolittaminen onnistuu vain yhteistyöllä.

Ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät toimet edellyttävät tiivistä yhteistyötä sekä globaalilla, kansallisella että kaupunkiseudun tasolla. Kaupunkien kannalta konkreettinen iso haaste on liikenteen päästöjen puolittaminen 10 vuodessa. Tämä merkitsee jo käynnissä olevan kaupunkirakenneyhteistyön määrätietoista jatkamista. Erityisenä haasteena on koronakauden aiheuttama joukkoliikenteen rahoituskriisi, joka vaatii seudun yhteisiä panostuksia. Liikkumisen päästöjen vähentämisen kannalta on elintärkeää turvata julkisenliikenteen palvelukyky kriisiajan yli.

4. Syrjäytymisen ja segregaation uhka on torjuttava.

Kaupunginosien sosiaalinen erilaistuminen on monissa eurooppalaisissa kaupungeissa johtanut eri asukasryhmien karsinoitumiseen omille alueilleen. Tämä yhdistettynä kaupunkiköyhyyteen ja syrjäytymiseen on monesti johtanut turvattomuuden kasvuun ja koko kaupungin maineen rappeutumiseen. Vakavia esimerkkejä löytyy hyvinvointivaltio Ruotsistakin.

Suomessa suurilta ongelmilta on toistaiseksi vältytty, mutta segregaation noidankehä uhkaa suuria kaupunkeja etenkin nyt koronakriisin aiheuttaman kaupunkityöttömyyden kasvaessa. Uhka on otettava vakavasti Tampereen seudulla juuri nyt, kun ennalta ehkäisevät toimet ovat vielä mahdollisia. Kysymys on mm. sosiaalisen asuntotuotannon sijoittelusta ja asunnonjaosta, mutta myös esimerkiksi koulusegregaation torjumisesta.

Eero Holstila

MDI:n kaupunkipolitiikan neuvonantaja, tietokirjailija ja kaupunkipolitiikan uranuurtaja

Jaa tämä