Liikkumattomuuden kustannuksia ehkäisevän Seutuliike-ohjelman toteutus käynnistyy

Seutuliike-ohjelmalla pyritään lisäämään liikkumista ja vähentämään liikkumattomuudesta aiheutuvia kustannuksia Tampereen kaupunkiseudulla. Syksyllä käynnistyvän ensimmäisen kärkihankkeen tavoitteena on vaikuttaa toisen asteen opiskelijoiden liikkumiseen.

Vuonna 2019 käynnistetyn Seutuliike-ohjelman tavoitteena on lisätä liikettä ja vähentää paikallaanoloa asukkaiden arjessa Tampereen kaupunkiseudulla. Liikkuminen omia lihaksia käyttäen vaikuttaa positiivisesti yksittäisten ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja toimintakykyyn sekä parantaa elämänlaatua. Erityisenä edistämiskohteena Seutuliike-ohjelmassa on arkiliikkuminen, kuten kävely ja pyöräily, koska siirtyminen kestävämpiin kulkutapoihin edistää myös liikenteelle asetettujen päästötavoitteiden saavuttamista.

Vuonna 2022 liikkumattomuudesta aiheutuvat suorat kustannukset olivat kaupunkiseudun kunnissa yhteensä 45 640 000 €. Kun lukuun lisätään epäsuorat kustannukset eli mm. sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja ennenaikaisten kuolemien tuomat menot, oli kustannus 95 841 000 €. Kun summaan lisätään paikallaanolon kustannuksia, loppusumma on koko seudun osalta 105 912 000 €. Suurin yksittäinen syy paikallaanolon aiheuttamiin korkeisiin kustannuksiin on tyypin 2 diabetes.

Toisen asteen opiskelijat liikkuvat vähiten

Seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan 22.2.2023 Seutuliike-ohjelman kärkihankkeet, joilla etsitään seudullisia ratkaisuja liikkumisen lisäämiseksi ja liikkumattomuudesta aiheutuvien kustannusten laskemiseksi. Kärkihankkeet ovat Liikkuva toisen asteen opiskelija (2023–2024), Liikkuva yläkoululainen (2024) ja Liikkuva aikuinen (2025).

Ensimmäiseksi käynnistyvässä kärkihankkeessa toisen asteen opiskelijoita kannustetaan liikkumaan muun muassa lisäämällä opiskelijaliikunnan mahdollisuuksia ja kehittämällä kampusalueita liikkumiseen kannustaviksi ympäristöiksi. Tarkoituksena on myös toteuttaa opiskelijoiden kanssa yhdessä Aktiivinen arki -viestintäkampanja, joka kannustaa nuoria lisäämään liikuntaa omassa arjessaan.

Toisen asteen opiskelijat ovat vähiten liikkuva ryhmä Tampereen kaupunkiseudulla. Tämä selviää vuonna 2021 toteutetusta koulumatka- ja liikkumiskyselystä.

”On huolestuttavaa, että kaupunkiseudulla lukiota käyvä nuori liikkuu tutkimusten mukaan vähemmän kuin työuransa loppupuolella oleva yli 60-vuotias. Siksi haluamme ensin keskittyä toisen asteen opiskelijoihin ja löytää liikkumiseen innostavia asioita heidän arkeensa. Tämä on myös tulevaisuuden työvoimakysymys”, seutujohtaja Päivi Nurminen sanoo.

Seutuliike-ohjelman tietoperustana ovat vuosina 2020–2022 tehdyt kansalliset LIITU2- ja KunnonKartta-tutkimukset sekä UKK-instituutin kanssa tehty seudullinen koulumatka- ja liikkumiskysely. Vuonna 2021 seudulle valmistui lisäksi Kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2.0.

Tutustu Seutuliikkeen kärkihankkeisiin ja LIITU2- ja KunnonKartta-tutkimuksiin

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...