Tampereen kaupunkiseudun hyvinvointipäälliköksi on valittu Merja Nordling

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän hyvinvointipäälliköksi on valittu Merja Nordling Espoosta. Nordling aloitti työnsä seututoimistolla 8.5.2023.

Tampereen kaupunkiseudun uuden hyvinvointipäällikön Merja Nordlingin tehtävänä on seutuyhteistyön edistäminen kasvatuksen, opetuksen, vapaa-ajan ja virkistyksen palveluissa. Työtä tehdään yhdessä sivistyspalvelujen seudullisen työryhmän kanssa, johon kuuluu asiantuntijoita jokaisesta Tampereen kaupunkiseudun kunnasta.

Koulutukseltaan Merja Nordling on yhteisöpedagogi, sosionomi sekä eMBA. Nordling siirtyy kaupunkiseudun kuntayhtymän palvelukseen ja hyvinvointipäällikön tehtävään Espoon kaupungilta, jossa hän johti nuorisopalveluja yhdeksän vuotta. Aikaisemmista työtehtävistä löytyy paljon yhtymäkohtia uuden työn kanssa.

”Olen aikaisemmassa tehtävässäni tehnyt sivistyspalvelujen kentällä yhteistyötä; esimerkiksi työ liikunnan ja toisen asteen koulutuksen parissa ovat tulleet tutuksi. Myös hyvinvoinnin edistämisen tehtävät ovat olleet osa työtäni. Tampereen kaupunkiseudulla yhteistyö näyttäytyy todella edistyksellisenä, ja odotan innolla työskentelyä ja oppimista yhdessä kuntien sivistystoimialan johdon kanssa”, Merja Nordling kertoo.

Hyvinvointipäällikön työn myötä Nordling muuttaa perheineen Espoosta Tampereelle. Paikkakunnan vaihto tuntuu hänestä erittäin mieluisalta.

”Olen syntyperäinen tamperelainen, ja tuntuu huippuhienolta palata kotiin”, Merja Nordling kuvaa.

Lisätiedot:

Merja Nordling

Merja Nordling

Hyvinvointipäällikkö

040 588 1902

merja.nordling@tampereenseutu.fi

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...