Kerro kokemuksesi: Millaisia Tampereen kaupunkiseudun keskustat ovat?

Tampereen kaupunkiseudun asukkaille ja seudulla asioiville suunnattu karttakysely on käynnissä. Kyselyllä kerätään asukkaiden kokemuksia seudun keskustojen viihtyisyydestä, turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Kysely on osa Keskustabarometria 2024, joka kokoaa tilannekuvan seudun keskustoista. Kunnat hyödyntävät seudullisen tilannekuvan lisäksi kyselyn tietoja myös omassa suunnittelussa ja keskustojen kehittämisessä.

Karttapohjaisessa kyselyssä on mukana 19 keskustaa kaikista kaupunkiseudun kunnista eli Kangasalta, Lempäälästä, Nokialta, Orivedeltä, Pirkkalasta, Tampereelta, Vesilahdelta ja Ylöjärveltä. Kun kysely toteutettiin edellisen kerran vuonna 2019, siihen saatiin kunnista yhteensä 1 264 vastausta. Kyselyyn toivotaan myös tällä kerralla runsaasti vastauksia, koska ne tuovat tärkeää tietoa siitä, millaisia seudun keskustat todellisuudessa ovat.

”Karttakyselyn kautta saamme tietoa siitä, miten asukkaat kokevat seudun keskustat asioinnin ja vapaa-ajan vieton paikkoina. Kysely tuottaa seudun kunnille runsaasti paikkaan sidottua kokemustietoa sekä asukkaiden omia ehdotuksia keskustojen kehittämiseksi. Kokoamme kyselyn tulokset seudulliseen tilannekuvaan, jossa hyödymme myös muita tietoaineistoja. Näin saamme monipuolisen kokonaiskuvan sekä parhaimmillaan uusia näkökulmia keskustojen kehittämiseen”, sanoo Tampereen kaupunkiseudun seututietopäällikkö Jussi Välimäki.

Viihtyisä, turvallinen tai vaikeakulkuinen?

Kyselyssä vastaaja pääsee merkitsemään kartalle esimerkiksi viihtyisäksi, turvalliseksi tai vaikeakulkuiseksi kokemiaan paikkoja. Kyselyn voi täyttää minkä tahansa mukana olevan keskustan osalta, josta vastaajalla on kokemuksia esimerkiksi asumisen, työssäkäynnin tai asioinnin vuoksi. Kyselyn voi täyttää halutessaan myös useamman keskustan osalta.

Kyselyyn voi vastata suomeksi ja englanniksi. Nopeimmat vastaavat kyselyyn 10 minuutissa. Kysely on auki 15.7.2024 asti. Yhteystietonsa jättäneiden vastaajien kesken arvotaan elokuvalippuja.

Vastaa karttakyselyyn tästä linkistä.

Karttakysely on osa Tampereen kaupunkiseudun Keskustabarometria 2024. Aiemmin Keskustabarometri on toteutettu seudulla vuosina 2012 ja 2019. Asukaskyselyn lisäksi barometri sisältää monipuolisen katsauksen aluekeskuksien kehitykseen sekä elinvoimaselvityksen.

Lisätiedot Keskustabarometrista ja kyselystä:

Kaisu Kuusela 
Seutusuunnittelupäällikkö, Tampereen kaupunkiseutu 
Puh. 040 579 3396 / kaisu.kuusela@tampereenseutu.fi

Jussi Välimäki 
Seututietopäällikkö, Tampereen kaupunkiseutu 
Puh. 040 503 2554 / jussi.valimaki@tampereenseutu.fi

Venla Härmä 
Korkeakouluharjoittelija, Tampereen kaupunkiseutu 
Puh. 041 730 4467 / venla.harma@tampereenseutu.fi

Lisätietoja keskustojen kehittämisestä kunnista:

Matti Jääskeläinen 
Kaavoitusjohtaja, Pirkkalan kunta 
Puh. 050 303 4966 / matti.jaaskelainen@pirkkala.fi

Minna Seppänen 
Hankekehityspäällikkö, Tampereen kaupunki 
Puh. 040 150 9857 / minna.seppanen@tampere.fi

Mari Ruissalo 
Kehityspäällikkö, Ylöjärven kaupunki 
Puh. 044 486 3124 / mari.ruissalo@ylojarvi.fi

Dennis Somelar 
Kaavasuunnittelija, Oriveden kaupunki
Puh. 040 133 9087 / dennis.somelar@orivesi.fi

Johanna Fingerroos 
Kaavoitusarkkitehti, Nokian kaupunki 
Puh. 040 133 4235 / johanna.fingerroos@nokiankaupunki.fi

Maija Villanen 
Kehittämisarkkitehti, Lempäälän kunta 
Puh. 040 133 7764 / maija.villanen@lempaala.fi

Anna-Leena Lehtiniemi
Kaupunginarkkitehti, Kangasalan kaupunki
Puh. 040 133 6773 / anna-leena.lehtiniemi@kangasala.fi

Juho Tiikko
Elinvoimakoordinaattori, Vesilahden kunta
040 483 8781 / juho.tiikko@vesilahti.fi

Me Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymässä rakennamme seudun kuntien kanssa vehreää ja rajatonta metropolia. Tampereen kaupunkiseudun muodostavat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi. Kaupunkiseudulla asuu jo liki 420 000 asukasta.

Kuva: Jani Taipale