Seutujohtajan katsaus vuoteen 2020

Kulunut vuosi lennätti mustan joutsenen, korona-viruksen keskuuteemme. Seututyö muuttui etätyöskentelyksi, ja seutuhallitusta myöten kaikki kokoukset siirtyivät verkkoon. Kuntayhtymän henkilöstö teki uudessa tilanteessa hienoa työtä yhteisten asioiden valmistelun eturintamassa. Mieliin painui vuoden lopussa päättäjille striimattu Seutufoorumi.

Vuonna 2020 seutuyhteistyössä painottuivat kestävä kasvu, kaupunkipolitiikka ja hyvinvointityö. Kaupunkiseudun asuntopolitiikka nostettiin poliittiseen keskusteluun, ja sitä tukemaan valmisteltiin asumisen laaja tilannekuva. Kohtuuhintainen asuntotuotanto, asumisen laatu sekä asuinalueiden eriytyminen tunnistettiin kasvun erityiskysymyksiksi. Seudullisen asuntopolitiikan suunnittelu jatkuu 2021.

Kestävyyskäännöstä kaupunkiseudun liikkumisessa vauhditettiin kävelyn ja pyöräilyn ohjelmatyöllä, seuturatikan yleissuunnitelmalla sekä vuoden lopussa käynnistyneellä seudullisen lähijunaliikenteen suunnittelulla. Valtio jatkoi lähijunapilottia ensimmäisen kokeilujakson jälkeen. Hieno hetki oli, kun Tampereen ratikka lipui ensimmäistä kertaa Hämeenkadulle. Aikoinaan ajatuksia jakanut hanke kylvi nyt positiivisuutta ja kiinnosti myös Tampereen ulkopuolella.

Tärkeä kaupunkipolitiikan väline, MAL4-sopimus, hyväksyttiin loppukesästä kaupunkiseudun kuntien valtuustoissa. Pitkäjänteisyys MAL-menettelyssä kantoi, sillä sopimuksen taloudellinen saanto ja konkreettiset toimenpiteet vievät kaupunkiseutua selkeästi kohti Suomen toista metropolia. Sopimuksen toteutus vauhdittaa myös Hiilineutraali Tampereen seutu 2030 -tavoitteen saavuttamista.

Koronavuosi todisti SeutuLiike-brändin alla tehdyn ulkoilureittien ja virkistysalueiden kehittämisen hyvin tärkeäksi. Ihmisten liikkuminen lähiluonnossa lisääntyi paikoin jopa ruuhkiin asti. Kysyntä kasvoi myös laadukkaista vesistö- ja satamapalveluista. Siihen vastattiin ottamalla yhteinen askel tavoitteellisemman satamatyön suuntaan. Hyvinvointityössä nostettiin kuntien tietoisuuteen liikkumattomuuden kustannukset, minkä toivotaan herättelevän uusia keinoja seudun asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä.

Pandemian vaikutuksia väestön kehitykseen seurattiin tarkasti seututiedon avulla. Vuoden lopussa näytti selvältä, että kaupungistuminen megatrendinä jatkuu. Tampereen kaupunki sai runsaan muuttovoiton muualta Suomesta mutta myös kasvavasti ulkomailta. Myös kehyskuntien kasvu kertyi pääosin muuttovoitosta. Luonnollinen väestönkasvu jäi matalaksi koko seudun tasolla. Jäämme seuraamaan, miten vuosi 2020 vaikuttaa ihmisten valintoihin pidemmällä aikavälillä.

Vuosi etätyöskentelyä on vaativa aika verkostomaisessa kehittämistyössä. Toivon meille kaikille vuonna 2021 runsaampaa vuorovaikutusta ja sitä kautta parempaa mahdollisuutta sitoutumiseen – vaikuttavaan yhteistyöhön. Edessämme on vaalivuosi, päättäjien perehdyttäminen ja seudullisen strategian uudistaminen. Odotan siltä paljon!

Haluan lämpimästi kiittää seudun päättäjiä, kuntien virkajohtoa sekä kuntayhtymän henkilöstöä mieliin jäävästä toimintavuodesta.

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Pyöräilijöitä Pirkkalassa

Pyöräilyviikko alkaa – seikkaile taidepyöräreitillä ja tutustu Pyöräilypassiin!

Valtakunnallisella Pyöräilyviikolla 8.–17.5.2026 käynnistyy Tampereen kaupunkiseudulla hauskoja tempauksia. Tule mukaan pyöräilyteemaisiin tapahtumiin! Pyöräilyviikon vuoden 2026 teema Pyöräily ja taide muistuttaa, että pyöräily voi tarjota elämään iloa ja elämyksiä. Teeman kunniaksi...

Seutustrategian kärjet

Seutustrategian päivitykseen nostettiin nuorten osallisuuden lisääminen

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 29.4.2026 hyväksyä Tampereen kaupunkiseudun seutustrategiaehdotuksen. Seuraavaksi se lähtee seudun jäsenkuntien valtuustoihin hyväksyttäväksi. Seutustrategian päivitystyö on valmistunut. Seutuhallituksen mukaan seutustrategiaehdotuksessa on onnistuttu ottamaan huomioon seudun monimuotoisuus ja kokoamaan...

Hallitusohjelmatavoitteet

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen...