Tampereen kaupunkiseutu aloittaa yhteistyön nuorisovaltuustojen kanssa

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus päätti kokouksessaan 25.1.2023 aloittaa yhteistyön seudun nuorisovaltuustojen kanssa. Seudulle perustetaan nuorisovaltuustojen yhteistyöryhmä, jonka kautta nuorten näkökulma saadaan mukaan seudulliseen suunnitteluun. Aloite uuteen toimintamuotoon tuli nuorilta.

Tampereen kaupunkiseudulla aloitetaan tänä vuonna uusi toimintamuoto: nuorisovaltuustojen yhteistyöryhmä. Yhteistyöryhmä muodostuu 16 jäsenestä: siihen kuuluu jokaisesta kaupunkiseudun kunnasta kaksi nuorisovaltuustojen valitsemaa nuorisovaltuutettua, joista toinen on nuorisovaltuuston puheenjohtaja.

Nuorten näkökulma seudun kehittämiseen

Yhteistyöryhmään nimetyt nuoret pääsevät mukaan kaupunkiseudun päättäjiä kokoaviin tapahtumiin, kuten Seutufoorumiin, jossa käsitellään seutua koskevia ajankohtaisia asioita. Lisäksi yhteistyöryhmälle järjestetään kaksi kertaa vuodessa oma tapaaminen, jossa nuoret kuulevat asiantuntijoilta millaisia asioita heillä on suunnittelupöydillään ja voivat kertoa oman näkökulmansa seudun kehittämisestä. Työskentelymuotoja myös kehitetään yhdessä.

”Tavoitteenamme on lisätä ymmärrystä asukaskokemuksesta. Uudessa seutustrategiassamme linjataan, että asukkaiden äänen tulisi kuulua ja vaikuttaa kaupunkiseudun suunnitteluun entistä enemmän. Yhteistyön aloittaminen nuorisovaltuustojen kanssa on käytännön toimintaa asukkaiden äänen vahvistamiseen: näin seutusuunnittelijamme ja seutupäättäjät saavat suoran yhteyden nuoriin ja pääsevät kuulemaan heidän ajatuksiaan, toiveitaan ja ideoitaan”, seutujohtaja Päivi Nurminen sanoo.

”Nuorten ääni kuuluu nyt vahvemmin”

Aloite yhteistyön järjestämiseen kaupunkiseudun kanssa tuli seudun nuorisovaltuustojen puheenjohtajilta.

“On todella hienoa, että nuorten ääni kuuluu nyt entistäkin vahvemmin kaupunkiseudun päätöksenteossa, joka tunnetaan muutenkin edistyksellisestä seutuyhteistyöstä. Nuorten näkökulmaa tarvitaan seudullisiin asioihin”, kommentoi aloitteen käynnistänyt, edellinen Tampereen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Arttu Vuori.

Vuoren mukaan nuoret haluavat vaikuttaa etenkin seudun joukkoliikenteeseen, koulutukseen ja ilmastokriisiin liittyviin asioihin.

”Nuorten asioista osaavat parhaiten puhua itse nuoret, koska he ovat oman elämänsä kokemusasiantuntijoita. Tampereen kaupunkiseutu on nuorisovaltuustojen yhteistyöryhmän perustamisen myötä edelläkävijä nuorten seudullisen osallisuuden edistämisessä”, Vuori jatkaa.

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Uutisen kuva: Silja Aunola / Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry

Lue lisää

Pyöräilijöitä Pirkkalassa

Pyöräilyviikko alkaa – seikkaile taidepyöräreitillä ja tutustu Pyöräilypassiin!

Valtakunnallisella Pyöräilyviikolla 8.–17.5.2026 käynnistyy Tampereen kaupunkiseudulla hauskoja tempauksia. Tule mukaan pyöräilyteemaisiin tapahtumiin! Pyöräilyviikon vuoden 2026 teema Pyöräily ja taide muistuttaa, että pyöräily voi tarjota elämään iloa ja elämyksiä. Teeman kunniaksi...

Seutustrategian kärjet

Seutustrategian päivitykseen nostettiin nuorten osallisuuden lisääminen

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 29.4.2026 hyväksyä Tampereen kaupunkiseudun seutustrategiaehdotuksen. Seuraavaksi se lähtee seudun jäsenkuntien valtuustoihin hyväksyttäväksi. Seutustrategian päivitystyö on valmistunut. Seutuhallituksen mukaan seutustrategiaehdotuksessa on onnistuttu ottamaan huomioon seudun monimuotoisuus ja kokoamaan...

Hallitusohjelmatavoitteet

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen...