Tavoitteet ylittyivät: seudulle nousi 4 vuodessa yli 21 000 asuntoa

Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välisen MAL-sopimuksen seuranta vuodelta 2023 valmistui kiitettävin tuloksin. Poikkeuksellisen kasvun värittämänä aikana MAL-tavoitteet asumisen suhteen jopa ylitettiin.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimus vuosille 2020–2023 allekirjoitettiin Tampereen kaupunkiseudun ja valtion välillä 8.10.2020. Sopimukseen kuuluu vuosittainen seuranta. Vuoden 2023 seurannassa on kuvattu myös koko sopimuskauden tavoitteiden saavuttamista, koska kyseessä on sopimuksen viimeinen vuosi.

”Tämä MAL-kausi on ollut poikkeuksellisen väestönkasvun aikaa. Tampereen kaupunkiseutu on kasvanut kauden aikana 22 779 asukkaalla. Väestönkasvusta noin 74 % on sijoittunut Tampereelle ja 26 % seudun kehyskuntiin”, seututietopäällikkö Jussi Välimäki sanoo.

Kiitosta kaupunkiseudulle

Tampereen kaupunkiseudun valmistelema seurantaraportti avaa tilastojen avulla kuinka seudun yhdyskuntarakenteen keskeisten maankäyttömuotojen (asuminen, työpaikka-alueet ja joukkoliikennejärjestelmä) suunnittelu ja toteutus on sopimuskaudella edistynyt.

Valtion ja kuntien yhteinen neuvotteluryhmä kokoontui seurantakokoukseen Tampereella 29.5.2024. Seurantakokouksessa todettiin, että kaikki MAL-sopimuksen sisällöt on hyvin saavutettu.

”Saimme valtion osapuolelta kiitosta hyvästä työstä. Olemme onnistuneet yhteensovittamaan eri maankäyttömuodot kestäväksi kokonaisuudeksi. Se on MAL-sopimuksen kovaa ydintä”, seutujohtaja Päivi Nurminen kertoo.

Sopimuskaudella valmistui 21 585 asuntoa ja joukkoliikenne kehittyi

Asumista koskevassa kohdassa MAL-sopimukseen sisältyvä seudullinen tavoite ylitettiin reilusti. Sopimuskaudella valmistui 21 585 uutta asuntoa, kun tavoite oli 13 400. Rakentaminen sijoittui keskustoihin ja joukkoliikennevyöhykkeille. Myös kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon tavoite ylitettiin. Kohtuuhintainen rakentaminen on kuntien mukaan kuitenkin hidastunut.

Myös liikenteen teemoissa, eli lähijunaliikenteen, raitiotien ja pyöräliikenteen osalta, kehittäminen on edennyt suunnitelmien mukaan. Raitiotie laajeni Hatanpään suuntaan ja 2. vaiheen rakentaminen eteni kohti Lentävänniemeä. M-junan liikennöinti on puolestaan lisännyt lähijunaliikennettä, ja uutta asemaverkostoa on pohjustettu seudullisin suunnitelmin.

Sopimuskauden aikana Tampereen kaupunkiseudulla päivitettiin Rakennesuunnitelma ja seudun asuntopoliittinen ohjelma. Lisäksi tehtiin työkalu yhdyskuntarakenteen ilmastovaikutusten arviointia varten. Kunnat ovat myös kehittäneet rakentamisen laatua ja asuinalueiden monipuolisuutta. Erityiskiitosta Tampereen kaupunkiseutu sai eriytymiskehityksen huomioinnista ja seurannasta.

Uusi MAL-sopimus valmistumassa

Seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan 29.5.2024 MAL-seurannan vuodelta 2023. Myös Tampereen kaupunkiseudun kunnat käsittelevät sopimuksen päätöksenteossaan.

Neuvottelut uudesta vuosille 2024–2027 solmittavasta sopimuksesta ovat käynnissä.

Tutustu MAL-sopimuksen seurantaraporttiin tästä linkistä.

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Jussi Välimäki

Jussi Välimäki

Seututietopäällikkö

040 503 2554

jussi.valimaki@tampereenseutu.fi

Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Lue lisää

Pyöräilijöitä Pirkkalassa

Pyöräilyviikko alkaa – seikkaile taidepyöräreitillä ja tutustu Pyöräilypassiin!

Valtakunnallisella Pyöräilyviikolla 8.–17.5.2026 käynnistyy Tampereen kaupunkiseudulla hauskoja tempauksia. Tule mukaan pyöräilyteemaisiin tapahtumiin! Pyöräilyviikon vuoden 2026 teema Pyöräily ja taide muistuttaa, että pyöräily voi tarjota elämään iloa ja elämyksiä. Teeman kunniaksi...

Seutustrategian kärjet

Seutustrategian päivitykseen nostettiin nuorten osallisuuden lisääminen

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 29.4.2026 hyväksyä Tampereen kaupunkiseudun seutustrategiaehdotuksen. Seuraavaksi se lähtee seudun jäsenkuntien valtuustoihin hyväksyttäväksi. Seutustrategian päivitystyö on valmistunut. Seutuhallituksen mukaan seutustrategiaehdotuksessa on onnistuttu ottamaan huomioon seudun monimuotoisuus ja kokoamaan...

Hallitusohjelmatavoitteet

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen...