On aika viedä MAL-sopimus käytäntöön

Tampereen kaupunkiseudun maankäyttö ja asuminen sekä liikennejärjestelmätyöryhmät ovat viimevuodet olleet tiukasti kiinni MAL-sopimukseen valmistaneessa strategisessa suunnittelussa. Yhteissuunnittelu antoi seudun neuvottelijoille lähtökohdat MAL-sopimuksen solmimiseksi ja evästi osaltaan myös sopimuksen valtio-osapuolta seudun tarpeista sekä edellytyksistä vastata yhteisiin tavoitteisiin. Sopimus on 12-vuotinen siten, että eri teemoja käsittelevät kehityskuvat ja tavoitepolut tähtäävät vuosikymmenen päähän ja varsinaiset sopimuskohdat käsittelevät tulevan neljän vuoden toimenpiteitä tavoitteisiin pääsemiseksi.

Kaupunkiseutujen kunnat ja valtio-osapuoli ovat allekirjoittaneet MAL-sopimuksen, eli nyt on aika ryhtyä panemaan sopimusta toimeen. Voisikin ajatella, että nyt työ vasta alkaa.

Olemme ryhmitelleet sopimuksen seututasoisia selvitys- ja suunnittelukohtia maankäytön, asumisen ja liikenteen osalta siten, että sopimuksen toimeenpano muodostaa tarvittavat lähtökohdat myöhemmin toteutettaville sopimuskohdille (mm. sopimuskohdalle rakennesuunnitelman päivittämisestä). Näiden seudullisten selvitysten toteuttaminen antaa selkeitä suuntaviivoja seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen työryhmien toimintaan tulevina vuosina.

Sopimuksen kuntakohtaiset suunnittelu ja toimeenpanokohdat toteutamme kunnan ja valtion asianosaisen viranomaistahon kanssa. Kunta ja valtio sopivat toimenpiteen aikataulusta. Seudullista tukea hyödynnettiin toimenpiteiden esiin nostamiseksi. Tätä voidaan tehdä myös jatkossa tarpeen mukaan.

Edellä mainittujen ”sopimuskohtatyyppien” lisäksi sopimuksessa on myös seututasoista koordinaatiota edellyttäviä toimeenpanokohtia. Seudullisessa koordinaatiossa määritetään esimeriksi valtion rahoituksen kohdentamisesta liikenneverkon kustannustehokkaaseen kehittämiseen. Käytännön toteutus tehdään kunnissa tai kuntien ja valtion yhteistyössä. Seudullisella koordinaatiolla varmistamme, että koko seutu hyötyy MAL-yhteistyöstä ja samalla annamme alustan yhteiselle oppimiselle kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämiseksi.

Lue lisää MAL-sopimuksesta

Lisätietoja:

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 7543692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Pyöräilijöitä Pirkkalassa

Pyöräilyviikko alkaa – seikkaile taidepyöräreitillä ja tutustu Pyöräilypassiin!

Valtakunnallisella Pyöräilyviikolla 8.–17.5.2026 käynnistyy Tampereen kaupunkiseudulla hauskoja tempauksia. Tule mukaan pyöräilyteemaisiin tapahtumiin! Pyöräilyviikon vuoden 2026 teema Pyöräily ja taide muistuttaa, että pyöräily voi tarjota elämään iloa ja elämyksiä. Teeman kunniaksi...

Seutustrategian kärjet

Seutustrategian päivitykseen nostettiin nuorten osallisuuden lisääminen

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 29.4.2026 hyväksyä Tampereen kaupunkiseudun seutustrategiaehdotuksen. Seuraavaksi se lähtee seudun jäsenkuntien valtuustoihin hyväksyttäväksi. Seutustrategian päivitystyö on valmistunut. Seutuhallituksen mukaan seutustrategiaehdotuksessa on onnistuttu ottamaan huomioon seudun monimuotoisuus ja kokoamaan...

Hallitusohjelmatavoitteet

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen...