Lähijunaliikenne saa seudullisen tulevaisuuskuvan ja toteutuspolun

Kaupunkiseutu suunnittelee lähijunaliikenteen seuraavat vaiheet.

Tampereen seudun lähijunaliikenteen kehittäminen eteni 16.12.2020, kun seutuhallitus käynnisti selvityksen lähijunaliikenteen tulevaisuuskuvasta ja toteutuspolusta. Selvityksen laadinnasta on sovittu kuntien ja valtion MAL-sopimuksessa.

”Lähijunaliikenteen kehittämiselle on olemassa poliittinen tuki, ja kansalaiset kannattavat sitä, toteaa seutuhallituksen puheenjohtaja, Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Selvitystyön tavoitteena on saavuttaa eri toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millaista roolia lähijunaliikenteelle kaupunkiseudulle kannattaa tavoitella ja rakentaa sille jatkoaskeleet.

”Ilman seudullista näkemystä ei resursseja voida kohdentaa vaikuttavasti. Tämä hidastaa lähijunaliikenteen kehittymistä ja tuo epävarmuutta maankäyttöön”, sanoo liikennejärjestelmäpäällikkö Tapani Touru Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymästä.

Junaliikenteen kehittämisen kannalta keskeisiä toimijoita ovat seudun kunnat, Traficom, LVM, VR ja Väylä.

Selvitys paikkaa puuttuvan tiedon

Junaliikenteen mahdollisuuksista ja tarpeista on viime vuosina laadittu useita teknisluonteisia selvityksiä, joihin käynnistettävä selvitystyö nojautuu.

”Tämän selvityksen yksi lähtökohta onkin huomio siitä, että pitkäjänteisen kehittämisen tahtotilan muodostamiseksi jotain tietoa on aina koettu puuttuvan. Asiat näyttävät myös yhden kunnan näkökulmasta erilaiselta kuin seudullisesti tarkasteltuna. Raiteet eivät katso kuntarajoja”, Tapani Touru avaa.

Yhteistä ymmärrystä lähijunaliikenteen kehittämisen mahdollisuuksista ja rajoitteista etsitään muun muassa skenaariotyön avulla. Tekemällä epävarmuuksia ja mahdollisia vaikutuksia näkyviksi voidaan muodostaa tavoiteltava ja realistisen tulevaisuuskuva lähijunaliikenteelle.

Tampereen seudusta Suomen toinen raideseutu

”Tampereen kaupunkiseudulla on nyt todellinen mahdollisuus nousta toiseksi sisäisen raideliikenteen seuduksi Suomessa”, toteaa seutujohtaja Päivi Nurminen.

Tampereen kaupunkiseudulla on tehty vuodesta 2012 lähtien systemaattista työtä lähijunaliikenteen eteen. Asemanseutuja on vahvistettu, seisakkeita rakennettu ja lippuyhteistyö toimii VR:n ja Nyssen välillä. Joulukuussa 2019 käynnistyneen lähijunaliikenteen kokeilun jatkamisesta on sovittu MAL-sopimuksessa.

”Edistämme kaupunkiseudun kestävää kasvua, ja se tuntuu vetoavan myös muuttoliikkeeseen.  Lähijuna tuo uutta elinvoimaa seudun kuntiin. Siksikin asiaan pitää puhaltaa taas vauhtia”, Nurminen muistuttaa.

Selvitys valmistuu vuoden 2021 aikana

Selvitys toteutetaan kahdessa vaiheessa. Tammikuussa käynnistyy osapuolten odotuksia ja yhteistä tahtotilaa selkeyttävä osio. Toisessa osassa helmikuusta alkaen paneudutaan skenaarioiden ja toteutuspolun kuvaamiseen. Kokonaisselvitys valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä. Aikaa käytetään runsaasti osapuolten väliseen vuoropuheluun.

Työn poliittisesta ohjauksesta vastaa Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus. Selvitystyön etenemisestä vastaa seudun kunnista ja valtion toimijoista koostuva asiantuntijaryhmä.

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 7543692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...