Ennakkotiedot 2020: kaupunkiseudun väestönkasvu voimakkaampaa kuin vuonna 2019

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereen kaupunkiseudun väestö on kasvanut 4615 asukkaalla vuoden 2020 alusta. Väestöluku on vuoden 2020 päättyessä 398 465 asukasta.

Koko seudun väestönkasvu on ollut vuoden 2020 loppuun mennessä ennakkotietojen perusteella edellisvuotta voimakkaampaa (1,17% v.2020 vs. 1,11% v.2019).

“Tällä kasvuvauhdilla kaupunkiseudun väestö ylittää 400 000 asukasta kesällä 2021”, ennustaa seutujohtaja Päivi Nurminen.

Voimakkainta kasvua Tampereella, Nokialla ja Kangasalla

Voimakkain kasvu on Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kohdistunut Tampereelle; kaupunki kasvoi 3251 asukkaalla. Prosentuaalisesti suurin kasvu kirjattiin Nokialla, 564 asukasta (1,7%). Myös Kangasala ja Lempäälä ovat kasvaneet yli yhdellä prosentilla vuoden 2020 aikana.

Väestö on vuonna 2020 kasvanut edellisen vuoden tahtia myös Pirkkalassa. Ylöjärvellä kasvu on ollut edellisvuotta alhaisempaa. Oriveden väestön väheneminen on voimistunut entisestään. Vesilahden väestönmuutos on sen sijaan kääntynyt viime vuoden negatiivisesta luvusta positiiviseksi.

Väestönmuutos-kaavio kunnittain Tampereen kaupunkiseudulla 2020

Kasvun takana on muualta Suomesta tuleva muuttovoitto

Pääosa väestönlisäyksestä on tullut kaupunkiseudulle muuttoliikkeen kautta muualta Suomesta. Huomattavaa on, että maahanmuuton tuoma väestönkasvu on lisääntynyt edellisvuoteen verrattua. Luonnollinen väestönlisäys on ollut maltillisen positiivista koko seudun tasolla.

Kaupunkiseudun väestönkasvu vuonna 2020 on ollut prosentuaalisesti voimakkainta verrattuna Helsingin, Turun ja Oulun kaupunkiseutuihin (suuret kaupunkiseudut). Tampereen seudun kasvun taustalla onkin osittain pääkaupunkiseudun vetovoiman heikkeneminen koronavuonna. Helsingin seudun väestönkasvu on ollut vuonna 2020 merkittävästi vähäisempää kuin vuonna 2019. Muutoksesta huolimatta Tampere kärsii edelleen muuttotappiota Helsingin seudulle.

Seutu kasvaa tavoitteen mukaisesti

Kaupunkiseudun kunnat ovat varautuneet seudullisessa suunnittelussa noin 4000 asukkaan vuosikasvuun. Luku on tärkeä asuntotuotannon, liikenneratkaisujen ja palvelujen mitoituksessa.

“Olemme pysyneet tavoitteessa. Huolenamme on kuitenkin Suomen ikääntyminen, joka hidastaa muuttoliikettä ja vähentää luonnollista väestönkasvua. Todennäköistä on, että kasvava osuus väestönlisäyksestä tulee tulevaisuudessa Tampereen seudullekin maahanmuutosta. Pyrimme myös seutuna korkeaan vetovoimaan Etelä-Suomen kasvukolmiossa”, seutujohtaja Päivi Nurminen toteaa.

Jussi Välimäki

Paikkatietoasiantuntija

040 503 2554

jussi.valimaki@tampereenseutu.fi

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi