Seutuluotsi piirtää esiin tulevaisuuskuvia

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on käynnistänyt ennakointityön tulevaisuusajattelun lisäämiseksi. Seutuluotsi-nimellä tehtävä ennakointityö pyrkii tunnistamaan kaupunkiseudulle keskeisiä muutosilmiöitä, piirtää esiin niiden mahdollisia tulevaisuusnäkymiä ja etsii heikkoja signaaleja.

Seutuluotsin tehtävä on tuottaa näkemyksellistä tulevaisuustietoa seudullisen päätöksenteon tueksi. Seutuluotsin työskentelystä vastaa Tampereen kaupunkiseudun kehittämispäällikkö Antti Lippo, ja mukana on asiantuntijoita kunnista, elinkeinoelämän puolelta ja sidosryhmistä kuten Tampereen yliopistosta.

Ennakointi auttaa tekemään hyviä päätöksiä

Seutuluotsi seuraa toimintaympäristön muutoksia ja hahmottaa mahdollisia kehityskulkuja. Työssä hyödynnetään kansallista ja kansainvälisistä tutkimusta, tilastointia sekä vertailutietoa. Tietoa kerätään myös kaikille avoimella Havaintohaavilla. Tiedon pohjalta luodaan skenaarioita vaihtoehtoisista kehityskuluista.

”Ennakointi auttaa tekemään tulevaisuutta koskevia hyviä päätöksiä ajoissa, hyötymään muutoksista ja välttymään muutoksen tuomilta riskeiltä. Koronakriisin keskellä on oivallinen ajankohta luodata mitkä alueemme mahdollisuudet ovat muuttuvassa toimintaympäristössä ja rakentaa polkua toivottua tulevaisuutta kohti”, Antti Lippo kuvaa.

Työn tuloksena syntyy kestävän siirtymän visio

Tampereen kaupunkiseudulla, noin 0,4 miljoonan asukkaan alueena, on iso vastuu tulevaisuudesta. Vuonna 2021 Seutuluotsin työtä ohjaa ennakointikysymys: Miten toteutamme kestävän siirtymän ja mitkä ovat siihen liittyvät oleelliset muutostekijät Tampereen kaupunkiseudulla?

Kestävällä siirtymällä tarkoitetaan talouden rakennemuutosta ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Kestävä siirtymä huomioi luonnon kantokyvyn, planetaariset rajat ja tulevien sukupolvien tarpeet. Onnistunut kestävä siirtymä turvaa myös hyvinvoinnin tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.

Seutuhallitus on hyväksynyt Seutuluotsin toimintamallin kokouksessaan 28.4.2021.

”Pohdimme keväällä Seutuluotsissa kehityskulkuja seuraavien 3 – 10 vuoden aikana. Vuoden lopulla meillä on käsitys kestävän tulevaisuuden visiosta. Sitä hyödynnetään uuden seutustrategian ja kuntien strategioiden valmistelussa”, Antti Lippo sanoo.

Lisätiedot:

Antti Lippo

Antti Lippo

Kehittämispäällikkö

050 463 0732

antti.lippo@tampereenseutu.fi

Antti Lippo toimii kehittämispäällikkönä Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymässä. Aiemmin Lippo on työskennellyt mm. pörssiyhtiön tuotekehityksessä ja ajatushautomoissa innovaatioiden, kaupunkikehityksen ja kestävien elämäntapojen parissa.

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...