Tampereen kaupunkiseudun suuri seutukeskustelu tuotti ainutlaatuisen aineiston – 400 asukasta kertoi arjen liikkumisestaan

Tampereen kaupunkiseudulla käytiin helmi–huhtikuussa 2022 suuri seutukeskustelu, jossa alueen asukkaat kertoivat arjen liikkumisestaan. Keskusteluun osallistui noin 400 asukasta. Keskusteluissa nousi esiin erityisesti kevyen liikenteen turvallisuus ja sujuvuus, bussiyhteyksien muutokset sekä toive tulevaisuudesta, jossa voi itse liikkua ilmastoystävällisemmin. Suuren seutukeskustelun tuloksia käytetään liikennejärjestelmän kehittämisessä tulevien vuosien aikana.

Tampereen kaupunkiseudulla kokeiltiin tänä vuonna uudenlaista tapaa kuulla seudun asukkaita. Seutulaisia kutsuttiin mukaan suureen seutukeskusteluun, jossa he 5–10 hengen ryhmissä kertoivat kokemuksiaan arjen liikkumisesta kävellen, pyöräillen, joukkoliikenteellä ja omalla autolla. Liikkumisen nykytilan lisäksi he keskustelivat myös liikkumisen tulevaisuudesta.

Suuri seutukeskustelu käytiin keväällä 2022 kahdessa vaiheessa. Helmi–maaliskuussa käytiin pienryhmäkeskusteluja, jotka toteutettiin verkossa etätilaisuuksina. Huhtikuussa keskustelu jatkui kirjoitettuna verkkokeskusteluna Otakantaa.fi-palvelussa.

Pienryhmäkeskusteluja oli kaikkiaan 57. Niihin osallistui noin 400 keskustelijaa kaikista Tampereen kaupunkiseudun kunnista: Kangasalta, Lempäälästä, Nokialta, Orivedeltä, Pirkkalasta, Tampereelta, Vesilahdelta ja Ylöjärveltä. Keskustelijoista 55 % oli naisia ja 45 % miehiä.

Liikennekeskustelu kiinnosti erityisesti eläkeikäisiä seudun asukkaita. Lähes neljäsosa osallistujista oli yli 65-vuotiaita.

– Digitaalisuus mahdollisti aivan uudenlaisen tavan osallistua ja vaikuttaa yhteisten asioiden kehittämiseen. Videokeskusteluun oli helppo tulla mukaan vaikka omalta kotisohvalta, toteaa seutukeskustelun projektipäällikkö Johanna Kurela.

– Järjestimme oman keskusteluryhmän kehitysvammaisille, joita harvemmin kuullaan yhteisistä asioista puhuttaessa. Heiltä saatiin toisenlaista näkökulmaa varsinkin joukkoliikenteellä liikkumiseen. Heidän kertomuksissaan korostui kuljettajan vaikutus kokemukseen onnistuneesta matkasta, Kurela kertoo.

Yli puolet keskusteluun osallistuneista antoi palautetta keskustelun aiheesta ja keskusteluun osallistumisesta. Lähes kaikki palautekyselyyn vastanneet (96 %) kokivat, että keskusteluun osallistuminen oli miellyttävää. Yli 90 % toivoi myös, että vastaavia keskusteluja järjestetään tulevaisuudessa heidän omassa kotikunnassaan.

Kevyen liikenteen vilskeestä vaaratilanteita

Seutukeskustelu käytiin kevättalvella 2022, jolloin teiden kunnossapito oli poikkeuksellisen hankalaa runsaiden lumisateiden takia. Lähes jokaisessa keskustelussa kävelijät ja pyöräilijät kertoivat kokemuksiaan katujen liukkaudesta ja auraamiseen liittyvistä ongelmista.

Myös muut liikkumisen turvallisuuteen liittyvät asiat toistuivat. Tampereen keskustan jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja sähköpotkulaudan käyttäjien rinnakkaiselo herätti ajatuksia.

– Keskustassa ihmiset suhaa kovaa pyörillä ja siitä tulee vaaratilanteita. Ratikasta kun hyppää, joku koukkaa eteen polkupyörällä, totesi eräs suuren seutukeskustelun osallistujista.

Seutukeskusteluun osallistuneet pyöräilijät kertoivat puolestaan tilanteista, joissa kävelijät poukkoilivat yllättäen pyöräväylälle.

Keskustelijat toivoivat paitsi toisen kulkijoiden huomioon ottamista myös lisää väylämerkintöjä, jotka erottaisivat kävelijät ja pyöräilijät paremmin toisistaan. Lisäksi kaivattiin polkupyörille turvallisia pysäköintipaikkoja.

Nainen katsoo kännykkänsä reittioppaasta bussireittiä.
Suuren seutukeskustelun osallistujat arvostivat kännykkäsovelluksia, jotka helpottavat matkan suunnittelua. – Kun Pirkkalasta lähden, näen Nysse-sovelluksesta kaikkein parhaiten, mille bussi- tai ratikkapysäkille kannattaa mennä, kertoi eräs keskustelijoista. Kuva: TKS / Minna Lehrbäck

Ratikan tuomat muutokset jakavat tunteita

Tampereen seudulla toteutettiin vuonna 2021 bussireittien uudistus, joka liittyi raitiotieliikenteen alkamiseen. Monissa keskusteluissa kerrottiin uudistuksen tuomista hankaluuksista.

– Aikaisemmin pääsin suoraan bussilla töihin. Nyt joudun kävelemään pidemmän matkan pysäkille ja vaihtamaan matkan aikana toiseen bussiin tai ratikkaan. Käytännössä työmatka-aikani tuplaantui. Oon hirveän pettynyt, kun ainoa suora linja poistettiin ratikan takia. Oon vakavissani miettinyt auton ostamista sen takia, kertoi eräs seutukeskustelija.

Toisaalta moni keskustelijoista kertoi pitävänsä ratikasta.

– En tiedä, kuinka paljon nopeampi ratikka on, mutta matka tuntui nopeammalta, sujuvammalta ja mukavammalta kuin nytkähtelevä bussi, kertoo ratikkaa ensimmäistä kertaa kokeillut tamperelainen.

Keskusteluissa kiitettiin jääkiekko-ottelujen pääsylippua, jolla saa matkustaa busseissa ja ratikoissa maksutta ennen ja jälkeen tapahtuman.

Seutukeskusteluun osallistuneet autoilijat kertoivat raitiotien vaikutuksesta autoliikenteen sujuvuuteen Tampereen keskustassa. Keskustan liikenne on ruuhkautunut muun muassa liikennevalojen ratikkaa suosivan rytmityksen vuoksi. Autoilijoiden näkökulmasta myös pysäköinti katujen varrelle on vaikeutunut.

Moni haluaa liikkua ympäristöystävällisemmin

Tampereen kaupunkiseudun kunnat ovat sitoutuneet yhteisiin liikenteen päästövähennystavoitteisiin. Ympäristöystävällisyyteen pyritään muun muassa parantamalla kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen mahdollisuuksia.

Suuren seutukeskustelun osallistujat pohtivat omaa liikkumistaan kymmenen vuoden kuluttua. Moni toivoi liikkuvansa tulevaisuudessa entistä ympäristöystävällisemmin. Sähköpyörän tai sähkö- tai biokaasuauton hankinta oli monella mielessä.

– Hankintalistalla on sähköpyörä, sillä silloin voisi lisätä kesäpyöräilyä, eräs keskusteluun osallistuneista kertoi.

Lähijunalla liikkuminen on tulevaisuutta, joka tuntui myös keskusteluun osallistuneista seudun asukkaista houkuttelevalta.

– Juna on nopein ja paras tapa matkata Nokialta Tampereelle. Toivottavasti juna- ja raideliikenne kehittyvät jatkossakin. Maksuttomat parkkipaikat rautatieasemilla ja muissa solmukohdissa ovat positiivinen kokemus ja toimivat hyvin, totesi nokialainen osallistuja.  

Ainutlaatuinen aineisto liikennesuunnittelijoille  

Suuressa seutukeskustelussa äänensä saivat tasapuolisesti esiin erilaisissa elämäntilanteissa olevat asukkaat niin seudun keskustoissa kuin maaseudulla. Liikkuminen ei ole samanlaista kaikkialla.  

– Keskustelu on osoittanut sen, että kulkemisen tarve on eri ihmisillä erilainen, ei ole olemassa yhtä ainoaa ratkaisua. Toivon että myös tulevaisuudessa eri vaihtoehdot pysyvät, eräs seutulaisista summasi keskustelua.

Tampereen kaupunkiseudun liikennejärjestelmäpäällikkö Tapani Tourun mukaan keskustelun tulokset ovat mielenkiintoisia ja monilta osin jo ennestään tuttuja liikennesuunnittelijoille.

– Suuren seutukeskustelun aineisto on kokonaisuutena ainutlaatuinen. Näitä tuloksia tulemme hyödyntämään monipuolisesti tulevina vuosina, liikennejärjestelmäpäällikkö Touru toteaa ja jatkaa:

– Keskustelu on ollut arvokasta myös siksi, että nyt on 400 ihmistä oppinut entistä paremmin ymmärtämään toisiaan ja toisten tekemiä erilaisia liikkumisen valintoja. He ovat siis alkaneet nähdä liikennejärjestelmän kokonaisuutena. Toisten huomioon ottaminen on sujuvan, kestävän ja turvallisen liikkumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää.

Suuri seutukeskustelu toteutettiin osana Tampereen kaupunkiseudun digitaalinen kansalaispaneeli -hanketta. Se on Tampereen kaupungin ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän yhteishanke, joka on saanut rahoitusta valtiovarainministeriöltä.

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Antti Lippo
Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä
Puh. 050 463 0732 / antti.lippo@tampereenseutu.fi

Suunnittelija Johanna Kurela
Tampereen kaupunki
Puh. 040 849 3614 / johanna.kurela@tampere.fi

Teksti: Minna Lehrbäck ja Johanna Kurela
Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo