Lausunto Väylävirastolle: Liikennepäästöjä hillitseviä hankekokonaisuuksia mukaan investointiohjelmaan

Tampereen kaupunkiseutu korostaa Väylävirastolle suunnatussa lausunnossaan, että investointiohjelman ykköskoriin sijoitetut hankkeet tulisi saada nopeasti toteutukseen. Lisäksi mukaan tulisi valita myös pienempiä, liikenteen päästöjä hillitseviä hankekokonaisuuksia.

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on antanut lausunnon Väyläviraston investointiohjelmasta vuosille 2024–2031. Lausunnon mukaan investointisuunnitelman luonnos huomioi hyvin Tampereen kaupunkiseudun tarpeita. Se tukee panostuksia kestävään liikkumiseen ja sitä kautta seudun omia pyrkimyksiä hiilineutraalisuuteen.

”Tiukka rahoitusraami edellyttää hankkeiden määrätietoista priorisointia ja myös pienempien ja kustannustehokkaiden hankekokonaisuuksien sisällyttämistä ohjelman ykköskoriin. Näitä ovat esimerkiksi pyöräilyn pääväylät, liityntäpysäköinti ja Tampereen seudun lähijunaseisakkeet. Näillä on myönteiset vaikutukset seudun asukkaiden liikkumiseen kestävällä tavalla”, kommentoi seutujohtaja Päivi Nurminen.

Hankekorin 1A hankkeet toteutettava viipymättä

Tampereen kaupunkiseudun mukaan nyt hankekorissa 1A olevat hankkeet tulee saada viipymättä toteutukseen. Näitä ovat muun muassa kansallisesti merkittävä Tampereen henkilöratapiha, valtatie 9 välillä Alasjärvi–Käpykangas sekä pääradan välityskyvyn parantaminen Pasila–Riihimäki välillä.

Väylän investointiohjelmassa tulee huomioida myös 2023 käynnistyvä MAL-sopimusneuvottelu ja sopimuksen rahoitustarve.

Tutustu lausuntoon:

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Eero Kauppinen

Eero Kauppinen

Liikennejärjestelmäpäällikkö

040 5034 237

eero.kauppinen@tampereenseutu.fi

Uutisen kuva: Anu Lohtander

Lue lisää

Tampereen Koskipuisto kesällä

Viherrakenne on avain ilmastonmuutoksen tuomiin ilmiöihin sopeutumiseen

Tampereen kaupunkiseudulla tehdään töitä ilmastomuutokseen sopeutumisen eteen. Teemaan on tartuttu muun muassa valmisteilla olevassa sini-viherstrategiassa. Yksi strategian tavoitteista on vastata ilmastonmuutoksen seudulle tuomaan rasitukseen ja tuoda ratkaisuja asukkaiden kohtaamiin ilmiöihin,...

kuvituskuva

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa seudun tulevaisuus- ja osallisuustyöhön 

Kiinnostaako harjoittelupaikka tulevaisuustyön parissa? Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä tekee vuoden 2026 aikana uudenlaista tulevaisuustyötä, jossa kootaan asukkaiden kanssa tulevaisuuskuvastoa aina vuoteen 2056 saakka. Syksyn aikana järjestämme tulevaisuustapahtumia ja -työpajoja erityisesti nuorille ja muunkielisille...

Lapsia katsomossa

Englanninkielistä opetusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa seudulla

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2026, että seudulle suunniteltu englanninkielisen kasvun ja oppimisen polku toteutetaan laajan kaksikielisen mallin mukaisena. Kaksikielinen malli tarkoittaa, että suomen kielen opiskelu on oppilaalle pakollista. Seudullisen englanninkielisen koulupolun...