Asumisen kehittämistyö vahvistuu Tampereen kaupunkiseudulla

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän asuntopäällikön tehtävään on valittu HM Anna Kummila. Asuntopäällikön työnkuvana on seudullisen asuntopolitiikan ja asumisen kehittäminen.

Tampereen kaupunkiseudun ensimmäiseksi asuntopäälliköksi on valittu hallintotieteiden maisteri Anna Kummila Hämeenlinnasta. Kummila aloittaa tehtävässä 1.3.2024.

Anna Kummilalla on laaja kokemus asuntotuotannon ja asumisen kehittämisestä. Hän siirtyy Tampereen kaupunkiseudun palvelukseen Bonava Oy:n maanhankintapäällikön tehtävästä, joissa hän on toiminut mm. alkuvaiheen hankekehityksessä sekä kaavoitusprosessien ja investointipäätösten parissa. Lisäksi Kummilalla on työkokemusta Attendo Oy:stä kiinteistökehittäjänä ja SATO Oyj:stä kiinteistö- ja rakennuttaja-asiamiehenä.

Kummila valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2005 pääaineenaan aluetiede. Kaupunkikehittämistä hän on opiskellut Aalto-yliopistossa.

Työtehtävänä asumisen kehittäminen

Tampereen kaupunkiseudun asuntomarkkinat ovat seudulliset. Kahdeksasta kunnasta koostuva seutu kasvaa vuosittain 4000-5000 asukkaalla, ja sen tavoitteena on nousta lähes 0,5 miljoonan asukkaan alueeksi vuoteen 2040 mennessä.

Kaupunkiseudun asumisen kehittämisteemoihin ja asuntopäällikön työnkuvaan kuuluvat mm:

  • seudun asuntopoliittisten linjausten toimeenpanon tukeminen ja seuranta
  • tiedon tuotanto seudullisista asuntomarkkinoista sekä asumisen tarpeista ja ilmiöistä
  • Rakennesuunnitelman ja MAL-sopimuksen toimeenpanon tukeminen
  • vuoropuhelu ja yhteistyö ARAn sekä alueen rakentajien ja rakennuttajien kanssa.

Tampereen kaupunkiseutuun kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Tampereen Koskipuisto kesällä

Viherrakenne on avain ilmastonmuutoksen tuomiin ilmiöihin sopeutumiseen

Tampereen kaupunkiseudulla tehdään töitä ilmastomuutokseen sopeutumisen eteen. Teemaan on tartuttu muun muassa valmisteilla olevassa sini-viherstrategiassa. Yksi strategian tavoitteista on vastata ilmastonmuutoksen seudulle tuomaan rasitukseen ja tuoda ratkaisuja asukkaiden kohtaamiin ilmiöihin,...

kuvituskuva

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa seudun tulevaisuus- ja osallisuustyöhön 

Kiinnostaako harjoittelupaikka tulevaisuustyön parissa? Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä tekee vuoden 2026 aikana uudenlaista tulevaisuustyötä, jossa kootaan asukkaiden kanssa tulevaisuuskuvastoa aina vuoteen 2056 saakka. Syksyn aikana järjestämme tulevaisuustapahtumia ja -työpajoja erityisesti nuorille ja muunkielisille...

Lapsia katsomossa

Englanninkielistä opetusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa seudulla

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2026, että seudulle suunniteltu englanninkielisen kasvun ja oppimisen polku toteutetaan laajan kaksikielisen mallin mukaisena. Kaksikielinen malli tarkoittaa, että suomen kielen opiskelu on oppilaalle pakollista. Seudullisen englanninkielisen koulupolun...