Tampereen seudulla on yhä vähemmän esioppilaita ja yhä enemmän lukiolaisia

Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut lukuvuodelta 2023–2024.

Seutuvertailujen mukaan lukuvuonna 2023–2024 osallistumisaste seudun varhaiskasvatuspalveluihin pysyi viime vuoden tasolla. Palvelutarvetta lisää kuitenkin alle 3-vuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen, joka on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Henkilöstön resurssitarve alle 3-vuotiasta kohtaan on myös lakisääteisesti suurempi kuin yli 3-vuotiasta kohtaan.

Perusopetuksen oppilasmäärä pysyi seudullisesti edellisen lukuvuoden tasolla, mutta osassa kunnista oppilasmäärä laski. Perusopetukseen siirtyvät ikäluokat ovat edelleen aiempaa pienempiä, joten oppilasmäärä saattaa kääntyä seututasolla laskuun.

Esioppilaiden lukumäärä laski noin 320 oppilaalla (7,7 %) edelliseen lukuvuoteen nähden. Oppilasmäärä ei noussut yhdessäkään kunnassa.

Tukea tarvitsevien oppilaiden osuus kasvoi edelleen

Oppilaskohtaiset kustannukset esi- ja perusopetuksessa kasvoivat merkittävästi. Kasvusta yli puolet johtuu opetuksen kustannusten kasvusta, eli mm. palkkojen ja yleisen kustannustason noususta.

Tukea tarvitsevien oppilaiden osuus seudulla kasvoi edelleen. Tehostetun tuen oppilaiden osuus kasvoi 1 prosenttiyksiköllä, eli saman verran kuin se kasvoi myös edellisenä lukuvuonna. Myös osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan lisääntyi viime lukuvuoden tavoin molemmissa vuosiluokissa.

Lukiolaisia 200 opiskelijaa enemmän

Lukiokoulutuksen opiskelijamäärä kasvoi edelliseen lukuvuoteen verrattuna n. 200 opiskelijalla.

”Viidessä vuodessa seudun lukiokoulutus on kasvanut yli 1100 opiskelijalla. Opiskelijamäärät kasvoivat lähes kaikissa kunnissa. Tänä vuonna vertailuun on lisätty myös S2-opiskelijoiden osuus eli ne, jotka opiskelevat suomea toisena kielenä oman äidinkielensä lisäksi”, kertoo controller Henrik Hiekkataipale Tampereen kaupungilta.

Tamperelaisten opiskelijoiden osuus Tampereen kaupungin lukioissa oli 63 %. Kangasalla, Nokialla ja Pirkkalassa kotikunnan opiskelijoiden osuus oli 86 % kaikista opiskelijoista. Keskimääräinen opiskeluaika on pääosin pysynyt edellisen vuoden tasolla.

Vertailut sisältävät kuntakohtaisia suosituksia

Seutuvertailujen tiedot on kerätty kunnilta keväällä ja kesällä 2023. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Seutuvertailut on tehty yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

Tampereen kaupunkiseudulla on koottu seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailujen tarkoitus on lisätä ymmärrystä seudun palveluista ja tulevaisuuden tarpeista ja tukea kuntia päätöksenteossa. Vertailut sisältävät myös kuntakohtaisia toimenpidesuosituksia.

Tampereen kaupunkiseutuun kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Tutustu seutuvertailuihin.

Lisätiedot:

Henrik Hiekkataipale
Controller, Tampereen kaupunki
henrik.hiekkataipale(at)tampere.fi

Merja Nordling
Hyvinvointipäällikkö, Tampereen kaupunkiseutu
merja.nordling(at)tampereenseutu.fi

Lue lisää

Tampereen Koskipuisto kesällä

Viherrakenne on avain ilmastonmuutoksen tuomiin ilmiöihin sopeutumiseen

Tampereen kaupunkiseudulla tehdään töitä ilmastomuutokseen sopeutumisen eteen. Teemaan on tartuttu muun muassa valmisteilla olevassa sini-viherstrategiassa. Yksi strategian tavoitteista on vastata ilmastonmuutoksen seudulle tuomaan rasitukseen ja tuoda ratkaisuja asukkaiden kohtaamiin ilmiöihin,...

kuvituskuva

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa seudun tulevaisuus- ja osallisuustyöhön 

Kiinnostaako harjoittelupaikka tulevaisuustyön parissa? Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä tekee vuoden 2026 aikana uudenlaista tulevaisuustyötä, jossa kootaan asukkaiden kanssa tulevaisuuskuvastoa aina vuoteen 2056 saakka. Syksyn aikana järjestämme tulevaisuustapahtumia ja -työpajoja erityisesti nuorille ja muunkielisille...

Lapsia katsomossa

Englanninkielistä opetusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa seudulla

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2026, että seudulle suunniteltu englanninkielisen kasvun ja oppimisen polku toteutetaan laajan kaksikielisen mallin mukaisena. Kaksikielinen malli tarkoittaa, että suomen kielen opiskelu on oppilaalle pakollista. Seudullisen englanninkielisen koulupolun...