Kaupunkiseudulla etsitään mahdollisuuksia liikuntapaikkayhteistyölle

Tampereen kaupunkiseudulla julkaistun aineiston avulla voidaan löytää seudullisia kehittämiskohteita, jotka tuovat asukkaille kuntarajoista riippumattomia, vapaasti tarjolla olevia uusia liikuntamahdollisuuksia. Isoissa liikuntainvestoinneissa seutuyhteistyö voi puolestaan tuoda taloudellista hyötyä.

Liikunnan merkitys väestön hyvinvoinnissa on viime vuosina ollut korostetusti esillä. Tampereen kaupunkiseudulla käynnissä olevan Seutuliike-ohjelman mukaan kunnille aiheutuvat liikkumattomuuden kustannukset olivat kaupunkiseudun osalta vuonna 2021 yli 90 M€ vuodessa.

Seutuhallitus käsitteli kokouksessaan 28.1.2026 koostetta Tampereen kaupunkiseudun liikuntapaikkainvestoinneista. Kooste on tehty kaupunkiseudun kuntien omien investointisuunnitelmien pohjalta.

”Koosteen tavoitteena on tuottaa kokonaiskuva liikuntapaikkainvestoinneista ja tunnistaa yhteisinvestointien mahdollisuuksia. Erityisesti yhteistyötä halutaan suunnata kuntien raja-alueille ja seudullisesti merkittäviin liikuntapaikkainvestointeihin”, hyvinvointipäällikkö Merja Nordling kertoo.

Seutuhallituksen mukaan liikuntapaikkainvestoinneissa on hyviä mahdollisuuksia kuntien yhteistyöhön. Kuntarajoilla sijaitsevista investoinneista on jo nyt rohkaisevia esimerkkejä, kuten Kangasalan ja Tampereen yhteiskäytössä oleva Lamminrahkan koulu sisäliikuntatiloineen, ulkoalueineen ja pelikenttineen.

Kuntoportaita, retkireittejä tai skeittialueita

Aineiston avulla voidaan löytää seudullisia kehittämiskohteita, jotka luovat asukkaille ympäri vuorokauden vapaasti käytössä olevia liikuntamahdollisuuksia. Tällaisia ovat mm. kuntoportaat, ulkokuntosalit, tekojääradat, retkireitit, frisbeegolf-radat, skeitti-, skuutti- ja leikkialueet.

”Tällainen kehittäminen toimii luontevana askelena myös kaupunkiseudun Seutuliike-ohjelman toimeenpanolle. Hyviä tunnistettuja esimerkkejä pääkaupunkiseudulta suunnitelmallisesta kehittämistyöstä ovat mm. tekojäärataohjelma ja skeittipaikkaohjelma”, Merja Nordling kertoo.

Liikuntapaikkayhteistyön edistäminen kuntien raja-alueilla ja suurissa liikuntainvestoinneissa on yksi Tampereen kaupunkiseudun vuoden 2026 talousarviotavoitteista. Asian valmistelu etenee seudullisissa työryhmissä ja yhteistyössä kuntien kanssa.

Tampereen kaupunkiseutuun kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Lisätiedot:

Merja Nordling

Merja Nordling

Hyvinvointipäällikkö

040 588 1902

merja.nordling@tampereenseutu.fi

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Tampereen Koskipuisto kesällä

Viherrakenne on avain ilmastonmuutoksen tuomiin ilmiöihin sopeutumiseen

Tampereen kaupunkiseudulla tehdään töitä ilmastomuutokseen sopeutumisen eteen. Teemaan on tartuttu muun muassa valmisteilla olevassa sini-viherstrategiassa. Yksi strategian tavoitteista on vastata ilmastonmuutoksen seudulle tuomaan rasitukseen ja tuoda ratkaisuja asukkaiden kohtaamiin ilmiöihin,...

kuvituskuva

Etsimme korkeakouluharjoittelijaa seudun tulevaisuus- ja osallisuustyöhön 

Kiinnostaako harjoittelupaikka tulevaisuustyön parissa? Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä tekee vuoden 2026 aikana uudenlaista tulevaisuustyötä, jossa kootaan asukkaiden kanssa tulevaisuuskuvastoa aina vuoteen 2056 saakka. Syksyn aikana järjestämme tulevaisuustapahtumia ja -työpajoja erityisesti nuorille ja muunkielisille...

Lapsia katsomossa

Englanninkielistä opetusta tarvitsevien lasten määrä kasvaa seudulla

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 17.6.2026, että seudulle suunniteltu englanninkielisen kasvun ja oppimisen polku toteutetaan laajan kaksikielisen mallin mukaisena. Kaksikielinen malli tarkoittaa, että suomen kielen opiskelu on oppilaalle pakollista. Seudullisen englanninkielisen koulupolun...