Kohtuuhintaisen asuntotuotannon tulevaisuus näyttää haastavalta

Tampereen kaupunkiseudulla ollaan kohtuuhintaisen asumisen suhteen haastavassa tilanteessa: valtion tukeman asuntotuotannon määrä vähenee ja tarve kohtuuhintaiselle asumiselle on silti olemassa. Seutuhallitus keskusteli kokouksessaan 25.3.2026 kohtuuhintaisen asumisen tulevaisuudesta ja haasteista.

Kohtuuhintaisen asumiseen liittyvien haasteiden taustalla on suuria valtakunnallisia muutoksia asuntopolitiikkaan. Valtion asuntorahasto (VAR) on lakkautettu vuoden 2026 alusta ja ARA erillisenä virastona on lopettanut toimintansa. Osaa ARA:n tehtävistä jatkaa Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus Varke.

Lisäksi hallitus on päättänyt vähentää valtion tukemaa asuntotuotantoa. Vuonna 2026 korkotukilainavaltuudet pienenevät reiluun miljardiin ja vuodelle 2027 valtuuksia on suunniteltu 0,5 miljardia, jolla rakennettaisiin Suomeen n. 2000 tuettua asuntoa. Valtuuksien määrä on selkeästi pienempi kuin aikaisempina vuosina ja samanaikaisesti kohtuuhintaisia asuntoja tarvitsevien ikääntyneiden määrä lisääntyy.

Seudullisena tavoitteena kaupunkiseudulla on rakentaa kohtuuhintaista asumista 25 % koko asuntotuotantotavoitteesta. Kuluvalla MAL-sopimuskaudella 2024–2027 kokonais-asuntotuotantotavoite on 13 400 asuntoa, josta kohtuuhintaisen asumisen osuus on 3 350 asuntoa. Vuosina 2024 ja 2025 kohtuuhintaista asuntotuotantoa on valmistunut seudulle vielä runsaasti. Haasteita kohdattaneen tulevina vuosina.

”Kuntakonsernien omistamien vuokrataloyhtiöiden ja niiden vapaarahoitteisen asuntotuotannon osuus noussee merkittävään rooliin”, sanoo asuntopäällikkö Anna Kummila.

Tarve kunnan ja vuokrataloyhtiöiden väliselle yhteistyölle on suuri

Tampereen kaupunkiseutu järjesti marraskuussa 2025 työpajan seudun kohtuuhintaisen asuntotuotannon toimijoille ja Varkelle.

”Tampereen kaupunkiseudulla on tarpeeksi edullisista perheasunnoista pulaa. Seudun kunnissa asuu paljon pienituloisia, kun taas Kelan perustoimeentulotuen asumismenon enimmäisvuokran alittavia asuntoja on seudulla niukasti”, Anna Kummila kuvaa.

Varken mukaan valtion tukemassa asuntotuotannossa kiinnitetään jatkossa erityisesti huomiota pitkäaikaiseen kysyntään ja vuokratason asettumiseen alueen markkinavuokratason alapuolelle. Tuen jakamisessa priorisoidaan MAL-sopimusseutuja.

Tilaisuudessa todettiin, että rahoitus hyvillä lainaehdoilla on olennainen tekijä kohtuuhintaiselle asuntotuotannolle. Nykyisessä tilanteessa tarve kunnan ja vuokrataloyhtiöiden väliselle yhteistyölle on kasvanut. Kaavoituksessa ja tontinluovutuksessa kohtuuhintaisen ja sosiaalisen asuntotuotannon edellytykset toivotaan huomioitavan jo asemakaavasuunnittelun alkuvaiheesta alkaen.  Kohtuuhintaisen asumisen sijoittumisessa olisi huomioitava myös alueen eriytymisen ehkäisy.

Lisätiedot:

Anna Kummila

Anna Kummila

Asuntopäällikkö

040 846 8127

anna.kummila@tampereenseutu.fi

Kuva: Kuva: Tomi Parkkila / Meno Creative Oy

Lue lisää

Pyöräilijöitä Pirkkalassa

Pyöräilyviikko alkaa – seikkaile taidepyöräreitillä ja tutustu Pyöräilypassiin!

Valtakunnallisella Pyöräilyviikolla 8.–17.5.2026 käynnistyy Tampereen kaupunkiseudulla hauskoja tempauksia. Tule mukaan pyöräilyteemaisiin tapahtumiin! Pyöräilyviikon vuoden 2026 teema Pyöräily ja taide muistuttaa, että pyöräily voi tarjota elämään iloa ja elämyksiä. Teeman kunniaksi...

Seutustrategian kärjet

Seutustrategian päivitykseen nostettiin nuorten osallisuuden lisääminen

Seutuhallitus päätti kokouksessaan 29.4.2026 hyväksyä Tampereen kaupunkiseudun seutustrategiaehdotuksen. Seuraavaksi se lähtee seudun jäsenkuntien valtuustoihin hyväksyttäväksi. Seutustrategian päivitystyö on valmistunut. Seutuhallituksen mukaan seutustrategiaehdotuksessa on onnistuttu ottamaan huomioon seudun monimuotoisuus ja kokoamaan...

Hallitusohjelmatavoitteet

Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua

Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa seuraavalle hallituskaudelle. Liikenteen keskeiset investoinnit, puolustus- ja murrosteknologioiden kehittäminen, osaavan työvoiman saatavuus sekä kasvavien kaupunkiseutujen roolin vahvistaminen muodostavat Pirkanmaan keskeiset tavoitteet seuraavaan hallitusohjelmaan. Pirkanmaan kehittäminen...