Asumisen kehittämistyö vahvistuu Tampereen kaupunkiseudulla

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän asuntopäällikön tehtävään on valittu HM Anna Kummila. Asuntopäällikön työnkuvana on seudullisen asuntopolitiikan ja asumisen kehittäminen.

Tampereen kaupunkiseudun ensimmäiseksi asuntopäälliköksi on valittu hallintotieteiden maisteri Anna Kummila Hämeenlinnasta. Kummila aloittaa tehtävässä 1.3.2024.

Anna Kummilalla on laaja kokemus asuntotuotannon ja asumisen kehittämisestä. Hän siirtyy Tampereen kaupunkiseudun palvelukseen Bonava Oy:n maanhankintapäällikön tehtävästä, joissa hän on toiminut mm. alkuvaiheen hankekehityksessä sekä kaavoitusprosessien ja investointipäätösten parissa. Lisäksi Kummilalla on työkokemusta Attendo Oy:stä kiinteistökehittäjänä ja SATO Oyj:stä kiinteistö- ja rakennuttaja-asiamiehenä.

Kummila valmistui Tampereen yliopistosta vuonna 2005 pääaineenaan aluetiede. Kaupunkikehittämistä hän on opiskellut Aalto-yliopistossa.

Työtehtävänä asumisen kehittäminen

Tampereen kaupunkiseudun asuntomarkkinat ovat seudulliset. Kahdeksasta kunnasta koostuva seutu kasvaa vuosittain 4000-5000 asukkaalla, ja sen tavoitteena on nousta lähes 0,5 miljoonan asukkaan alueeksi vuoteen 2040 mennessä.

Kaupunkiseudun asumisen kehittämisteemoihin ja asuntopäällikön työnkuvaan kuuluvat mm:

  • seudun asuntopoliittisten linjausten toimeenpanon tukeminen ja seuranta
  • tiedon tuotanto seudullisista asuntomarkkinoista sekä asumisen tarpeista ja ilmiöistä
  • Rakennesuunnitelman ja MAL-sopimuksen toimeenpanon tukeminen
  • vuoropuhelu ja yhteistyö ARAn sekä alueen rakentajien ja rakennuttajien kanssa.

Tampereen kaupunkiseutuun kuuluvat Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi.

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...