Huoltaja voi järjestää lapsen hoidon palkkaamalla hoitajan omaan kotiin. Myös useampi perhe/huoltaja voi järjestää yhdessä ryhmähoitoa, jossa useamman perheen lapsia hoitaa yksi ja sama hoitaja vuoroviikoin lapsiperheiden kotona. Kunnat tukevat hoitajan palkkaamista yksityisen hoidon tuen muodossa. Kela hoitaa tuen ja mahdollisen kuntalisän maksamisen suoraan hoitajalle.

Hoitajan toimiessa lapsiperheen kotona lapsen vanhemmat ovat työnantajia ja hoitavat työnantajan lakisääteiset velvollisuudet ja maksut sekä valvovat toimintaa. Kunnan roolina on yksityisen hoidon tuen maksamisen edellytysten toteaminen. Kela tarvitsee kunnan hyväksynnän yksityisen hoidon tuen maksamiselle.

Hoitajan palkkaaminen

Huoltajan palkatessa hoitajan kotiinsa lapsen vanhemmat hakevat ja valitsevat itse sopivan henkilön. Huoltaja voi palkata hoitajan yksin tai yhdessä toisen perheen kanssa. Hoitajan palkkaamiseen voi hakea yksityisen hoidon tukea ja siihen mahdollisesti liittyvää kuntalisää Kelasta. Lisätietoa kuntalisistä saat kuntien omilta sivuilta:

Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, Ylöjärvi

Edellytykset hoitajan palkkaamiseen

Tampereen kaupunkiseudulla edellytetään että,

  • hoitaja on vähintään 18-vuotias
  • hoitaja ei ole perheen jäsen eikä asu samassa taloudessa perheen kanssa
  • tuen hakija (vanhempi) asuu samassa taloudessa lapsen/lasten kanssa
  • hoitajan rikostausta on selvitetty
  • hoitaja on palkattu hoitotehtävään (mainittava työsopimuksessa)
  • työsopimus on tehty vähintään kuukauden mittaiseksi
  • määräaikaiselle sopimukselle on oltava perustelu
  • kumpikaan vanhempi ei ole vanhempainvapaalla lapsesta jolle tukea haetaan (huom. isyysvapaa)
  • hoitaja voi hoitaa enintään neljää alle kouluikäistä lasta sekä yhtä esiopetusta saavaa tai perusopetuksen aloittanutta lasta
  • hoitajan työmatkan tulee olla kohtuullinen päivittäin kuljettavaksi.

Myös lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuus vaikuttaa tuen myöntämiseen. Tuki on lapsikohtainen. Lisätietoa löydät Kelan sivuilta.

Työsopimuksen laatiminen

Huoltaja/työnantaja ja hoitaja laativat kirjallisen työsopimuksen, johon tulee sisältyä

  • hoitajan tiedot (nimi, henkilötunnus, osoite, puhelinnumero)
  • perheen tiedot (huoltajan nimi, osoite, puhelinnumero)
  • aika, jolle työsopimus on tehty (vähintään kuukauden ajaksi)
  • irtisanomisaika
  • työtehtävät, työaika ja palkan määrä
  • molempien osapuolten allekirjoitus (hoitaja ja perheen edustaja).

Yhteistyötapaaminen valvontaviranomaisen kanssa

Kun huoltaja/työnantaja on löytänyt hoitajan, sopii huoltaja kunnan viranomaisen kanssa tapaamisen, johon osallistuvat sekä työnantaja että työntekijä.

Tapaamisessa tulee olla mukana täytettynä

Tapaamisessa työntekijän on todistettava henkilöllisyytensä. Tapaamisessa täytetään Työsopimussuhteinen hoitaja -lomake. Tapaamisen jälkeen perhe toimittaa Kelaan kopion työsopimuksesta, WH1 ja WH2 -lomakkeet sekä hoitajan verokortin tuen maksamista varten. Kela lähettää päätöksen maksupäätöksestä tiedoksi asianosaisille. Kela maksaa yksityisen hoidon tuen mahdollisine kuntalisineen suoraan hoitajalle ja perii tästä osuudesta ennakonpidätyksen. Tuen ja hoitomaksun erotuksen välisestä osuudesta ennakonpidätyksen hoitaa perhe.

Kunnat ylläpitävät luetteloa perheiden palkkaamista työsuhteisista hoitajista. Hoitajan valvonta ja perehdyttäminen ovat työnantajan tehtäviä. Työnantajana perhe pyytää hoitajalta nähtäväksi rikostaustaotteen ja selvittää ja huolehtii työnantajavelvoitteistaan, joihin kuuluvat perheen maksaman palkkaosuuden ennakonpidätys ja lakisääteisten työnantajavelvoitteiden maksaminen koko hoitajan palkkasummasta (sosiaaliturvamaksu, eläkevakuutus, tapaturmavakuutus, työttömyysvakuutusmaksu). Lakisääteisten työnantajavelvoitteiden osuus on noin 20 % palkasta.

Nettivinkkejä

www.palkka.fi Palkanlaskentaohjelma pientyönantajille

www.työsuojelu.fi Tietoa työsuhdeasioista, työehtolainsäädännöstä ja työehtosopimuksista, sekä työsuhdetta koskevia lomakkeita

Hoitajan työsopimuksen jatkuminen

Mikäli perheen palkkaaman hoitajan määräaikaista työsuhdetta jatketaan samassa perheessä, tulee huoltajan/työnantajan ja hoitajan tehdä uusi työsopimus, jonka huoltaja toimittaa kunnan viranomaiselle. Uudelle tapaamiselle ei ole tarvetta mikäli työsuhde jatkuu keskeytyksettä. Lisäksi huoltaja toimittaa tiedon Kelaan. Tarkista kuntasi viranomaiselta kunnan hyväksymiskäytänteet jatkamistilanteessa.

Ilmoitusvelvollisuus työsopimussuhteen päättymisestä

Huoltajan/työnantajan on ilmoitettava, kun toistaiseksi voimassa oleva työsopimus päättyy sekä jos määräaikaisen työsopimuksen päättymispäivä muuttuu ilmoitetusta. Ilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisesti kunnan viranomaiselle joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Lisäksi huoltajan tulee ilmoittaa Kelaan, mikäli ilmoitettu työsopimuksen päättymisajankohta aikaistuu, jotta tukea ei makseta perusteetta.