Nuorten kirjoituskilpailu: Metsä, lenkkarit ja Aada

| Uutiset

Tampereen kaupunkiseudun järjestämän, nuorille suunnatun kirjoituskilpailun voittajatekstin nimi on Lenkkareilla tulevaisuuteen. Sen kirjoittaja, 16-vuotias lukiolainen Aada Lehtoniemi asuu Kangasalla.

Vapaa-ajallaan Aada Lehtoniemi lenkkeilee mielellään Kangasalan harjulla. Myös kirjoituskilpailusta palkinnoksi saatu 500 euron lahjakortti menee ainakin osittain harrastuksen tukemiseen.

”Lahjakortilla aion ostaa uudet lenkkarit”, Lehtoniemi hymyilee.

Lenkkareilla tulevaisuuteen

“Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan…” Pimeä huone, jossa ihmiset laulavat kynttilöiden valossa. Minun kahdeskymmeneskuudes syntymäpäiväni. Vuodet ovat vierähtäneet ihan äkkiä. Vasta hetki sitten olin 16-vuotias. Vasta hetki sitten minä pyöräilin joka aamu tuttua reittiä koululle ja niin minä pyöräilen vieläkin. Reittini on vain vaihtunut… ja kouluni… ja kotini.

Minulla on edelleen joitain samoja tapoja. Käyn lenkillä pari kertaa viikossa. Vedän nuhjaantuneet lenkkarini jalkaan ja painelen metsän lenkkipolulle. Metsässä mieleni lepää kehoni liikkuessa. Kerran viikossa minä käyn kävelyllä ystäväni kanssa. Kymmenisen vuotta sitten me tutustuimme, kun olimme molemmat lukiossa. Mahtavaa, että olemme yhä parhaita kavereita.

Vierailen vanhempieni luona ainakin kerran kuussa. Hyppään kotini vieressä olevalta pysäkiltä bussiin ja matkaan kohti kotikuntaani. Minä tykkään kulkea bussilla. Tykkään katsella ohi meneviä rakennuksia, metsiä ja autoja. Tykkään seurata, millaista arkea muut bussin matkustajat elävät. Samalla voin vielä kuunnella musiikkia tai nauttia sateen ropinasta. Bussin hidastaessa vauhtia ja kaartaessa pysäkille minä hyppään ulos. Ulkona omien jalkojeni päällä vedän taas raikasta ilmaa keuhkoihini.

Viime vuonna syntymäpäivänäni sain lahjaksi polkupyörän. Se on sellainen ihan tavallinen. Siinä on suuri kori edessä, ja sen rungon keltainen maali on ehtinyt haalistua, kun olen ajanut sillä joka päivä säällä kuin säällä kouluun. Minulla on myös ajokortti, mutta en ole raaskinut ostaa itselleni autoa. Vanhempani päättivät yllättää minut ja antoivat minulle syntymäpäivälahjaksi pyörän. Se on ollut arkeni pelastus. En tiedä, montako kertaa olisin jo myöhästynyt ilman sitä.

Vuosien varrella on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta yksi asia on pysynyt. Joka vuosi minä olen kävellyt lukuisia eri reittejä lukuisiin eri määränpäihin. Jalkani ovat kuljettaneet minua kirjastoon hakemaan kirjoja, lähikauppaan ruokaostoksille, kavereita katsomaan puistoihin, ostoskeskuksiin tai rannalle. Joka vuosi jalkani ovat kantaneet. Kavereideni autot ovat kyllä hajoilleet, mutta minun jalkani ovat pysyneet ehjinä.

Ympärilläni olevat ihmiset päättävät yhdessä viimeisen sävelen. Tutut kasvot ja tutut hymyilevät silmät katsovat minua odottavasti. Paljon on muuttunut, mutta lopulta paljonkaan ei ole muuttunut. Puhallan kakun 26 kynttilää toivoen, että vielä kymmenenkin vuoden kuluttua, kun olen 36-vuotias, minun keltainen pyöräni, minun nuhjuiset lenkkarini ja minun rakkaat läheiseni olisivat vielä elämässäni.

Aada Lehtoniemi