Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelma 2040 päivitetään

Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelman päivittäminen on käynnistynyt. Järjestyksessään kolmannen rakennesuunnitelman on tarkoitus valmistua reilun vuoden päästä, kesällä 2023.

Seutuyhteistyön selkärankana on kuntien yhteinen näkemys kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehittämisestä. Yhteisiä kehittämissuuntia on määritelty aiemmin vuosina 2011 ja 2015 tehdyissä rakennesuunnitelmissa. Rakennesuunnitelma koskee Tamperetta, Kangasalaa, Lempäälää, Nokiaa, Orivettä, Pirkkalaa, Vesilahtea ja Ylöjärveä.

Rakennesuunnitelmissa on käsitelty muun muassa väestön kasvua, asuntotuotantoa, kaupunkiseudun keskus- ja palveluverkkoa, liikennejärjestelmää sekä elinkeinojen edistämistä. Punaisena lankana suunnitelmissa on kulkenut kestävä kasvu ja ilmastonmuutoksen hillintä. Aiemmat rakennesuunnitelmat tarjoavat hyvän lähtökohdan nyt käynnistyvälle päivitykselle.

”Perusratkaisuksi linjattu eheä yhdyskuntarakenne muodostaa toiminnallisen ja rajattoman kaupunkiseudun, joka hyödyttää asukkaita, elinkeinoelämää ja luo ulkoista vetovoimaa 0,4 miljoonan asukkaan kaupunkiseudulle”, summaa seutujohtaja Päivi Nurminen.

Liikkeelle tilannekuvan päivityksestä

Prosessi käynnistyy vuonna 2020 laaditun rakennesuunnitelman tilannekuvan päivityksellä. Valtio tukee rakennesuunnitelman toteutumista MAL-sopimuksin, joten samassa yhteydessä nostetaan esiin MAL4-sopimuksen lähtökohtia ja linjauksia.

Rakennesuunnitelman päivityksessä huomioidaan lisäksi jo valmistuneet selvitykset kuten asuntopoliittinen ohjelma ja lähijunaliikenteen tulevaisuuskuva sekä valmisteilla olevat joukkoliikenteen kehityskuva, seutustrategia ja seudullinen elinkeinostrategia. Lisäksi työssä otetaan huomioon tuleva maankäyttö- ja rakennuslaki.

Tärkeän lisän päivitykseen tuo Seutudigi-hanke, jossa kehitetään Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmalle paikkatietopohjainen seurantajärjestelmä.

Menetelminä työpajoja ja asukasosallisuutta

Rakennesuunnitelman uudistamistyö koostuu asiantuntijoille, kuntajohtajille ja seutuhallitukselle sekä kuntapäättäjille suunnatuista työpajoista ja suoraan asukkailta kerätystä palautteesta. Luonnoksen valmistuttua siitä pyydetään lausunto Tampereen kaupunkiseudun jäsenkunnista ja keskeisiltä sidosryhmiltä.

Päivitystyön asiantuntijaohjauksesta vastaa Tampereen kaupunkiseudun maankäyttö- ja asuminen -työryhmä (Masto).

”Tavoitteena on, että seutuhallituksen ehdotus rakennesuunnitelmaksi on valmis kesällä 2023, kun MAL5-sopimuksen neuvottelut käynnistyvät. Valmis rakennesuunnitelman päivitys lähetetään hyväksyttäväksi kuntien valtuustoihin”, kertoo Maston työskentelyä koordinoiva seutusuunnittelupäällikkö Kaisu Kuusela.

Lisätiedot:

Päivi Nurminen

Päivi Nurminen

Seutujohtaja

040 754 3692

paivi.nurminen@tampereenseutu.fi

Kaisu Kuusela

Kaisu Kuusela

Seutusuunnittelupäällikkö

040 579 3396

kaisu.kuusela@tampereenseutu.fi

Kuva: Visit Tampere / Laura Vanzo

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...