Pirkanmaan hallitusohjelmatavoitteet julki: Suomen toinen metropolialue tukee koko Suomen kasvua
Suomen ratojen solmukohta vihdoin kuntoon ja vauhtia pääradalle. Sirukehityksen osaamiskeskus Tampereen seudulle ja sijoituksia esimerkiksi Pirkanmaan puolustusteollisuuden kehitykseen. Esimerkiksi tällaisia terveisiä lähettää Pirkanmaan yhteinen edunvalvontaryhmä tulevalle hallitukselle koko Suomen ja Pirkanmaan talouskasvun vauhdittamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi.
– Tampereen seutu on Suomen vetovoimaisin alue ja maan toinen aito metropoli. Pirkanmaan kasvu ja kehitys on myös Suomen kehitystä. Jos seuraava hallitus on fiksu, se tukee kaupunkiseutujen kykyä luoda tulevaisuuden kasvua, sanoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Pirkanmaan edunvalvontaryhmä on julkaissut tavoitteensa tulevalle hallituskaudelle. Pirkanmaan tärkeimmät tavoitteet voi tiivistää kolmeen: sujuva ja turvallinen liikkuminen, vahvan osaamisen takaaminen ja innovaatioiden vauhdittaminen.
– Suomi kasvaa osaamisesta ja yhteyksistä maailmalle. Tulevaisuuteen pitää sijoittaa nyt ja tehdä päätöksiä, jotka tukevat talouskasvua. Näin voimme taata suomalaisille ja pirkanmaalaisille palveluita ja hyvinvointia. Tärkeitä tekoja ovat esimerkiksi veturirahoituksen turvaaminen ja vahva vaikuttaminen päätöksenteossa olevaan EU:n sirusäädökseen, sillä siruissa piilee merkittävää investointipotentiaalia. EU:n on tarkoitus perustaa sirujen osaamiskeskuksia. Suomessa luontainen paikka tällaiselle olisi Tampereen seutu, sillä täällä on jo paljon suomalaista alan osaamista: esimerkiksi Nokian sirukehitystä tehdään täällä ja Tampereen yliopistossa on vahvaa sirututkimuksen osaamista SocHub-yksikössä, Ikonen sanoo.
Päärata tarvitsee nopeita päätöksiä
Junaliikenteessä päärata kaipaa korjaamista ja lisää kapasiteettia. Päätöksillä alkaa olla kiire, sillä liikennemäärien ennustetaan kasvavan. Myös EU-tukia on mahdollista saada sitä paremmin, mitä nopeammin kansallisia päätöksiä tehdään, edunvalvontaryhmä muistuttaa.
– Pirkanmaa on Suomen teollisuuden veturi ja Tampere koko Suomen junaliikenteen solmukohta. Tulevaisuuden kasvun varmistamiseksi seuraavan hallituksen täytyy lopultakin laittaa kuntoon päärata ja Suomen henkilöliikenteen solmukohta eli Tampereen henkilöratapiha sekä kehittää Pirkkalan lentokenttää koko Länsi-Suomea palvelevana keskuksena, sanoo Pirkanmaan maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen.
– Myös Väyläviraston investointiohjelman kiireellisimmät tiehankkeet, kuten ysitien parannukset, pitää saada kuntoon. Hyvät yhteydet ovat teollisuuden elinehto, Anna-Mari Ahonen muistuttaa.
Innovaatioihin kannattaa sijoittaa
Pirkanmaa on Suomen viennin vetureita. Suomen talouskasvun kannalta kiinnostavaa on myös Pirkanmaan vahva puolustussektori, sillä Nato-jäsenyys luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös Suomeen.
– Pirkanmaalla on jo ennestään erittäin vahvaa puolustus- ja turvallisuusalan osaamista ja klusteritoimintaa. Liiketoiminnan kasvuun, TKIO-toimintaan ja kansainvälistymiseen kannattaa nyt sijoittaa, sanoo Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.
Pirkanmaan yhteinen edunvalvontaryhmä on huolissaan myös tulevaisuuden osaajapulasta. Tuore konsulttiyhtiö MDI:n selvitys kertoo, että monella kriittisellä alalla on edessä eläköitymisiä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Näitä aloja ovat etenkin sote-palvelut, koulutus ja teollisuus. Esimerkiksi Tampereen seudulla nykyisistä teollisuuden työntekijöistä lähes 20 prosenttia on eläköitymässä seuraavan kymmenen vuoden aikana, koulutuspuolella yli joka viides.
– Osaajia kannattaa kouluttaa siellä, missä tarpeita on – ja niitä on etenkin suurilla kaupunkiseuduilla. Tänne tarvitaan lisää pysyviä aloituspaikkoja sekä korkeakouluihin että ammatilliseen koulutukseen. Lisäksi ammatillisen koulutuksen järjestämisen pitää nopeasti muuttuvassa maailmassa ja globaaleilla markkinoilla olla joustavaa ja sen muutosten tarvittaessa nopeita. On myös selvää, että meidän kannattaa sijoittaa kansainvälisten osaajien houkutteluun ja kotiutumiseen Suomeen. Esimerkiksi ylioppilastutkinto pitäisi voida suorittaa englanniksi, Ikonen sanoo.
Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät ja Business Tampere. Hallitusohjelmatavoitteita on valmisteltu myös yhdessä Tampereen korkeakouluyhteisön kanssa. Pirkanmaan yhteisten hallitusohjelmatavoitteiden tarkoituksena on tuoda esiin valtakunnallisesti päätettäviä tekoja, joilla voidaan varmistaa talouskasvua koko maakuntaan ja hyvinvointia kaikille pirkanmaalaisille.
Lisätietoja:
Uutisen kuva: Visit Tampere / Jousia Lappi