Vehreys ja asumisen viihtyisyys nousivat rakennesuunnitelman tavoitteisiin
Seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan 21.12.2022 tavoitteet päivitettävänä olevaan Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelmaan 2040+. Tavoitteissa nousevat esiin asuinympäristöjen viihtyisyyden lisääminen, vehreys ja kansainvälistyminen.
Tampereen kaupunkiseudulla on voimassa valtuustojen vuonna 2015 hyväksymä rakennesuunnitelma, joka tähtää vuoteen 2040. Seutuhallitus käynnisti keväällä 2022 suunnitelman päivitystyön. Se on jaettu neljään vaiheeseen: lähtökohdat, tavoitevaihe, kokoamisvaihe ja päätöksentekovaihe. Päivitys valmistuu keväällä 2023.
Parhaillaan käynnissä on tavoitteiden hyväksymisvaihe: seutuhallitus hyväksyi kokouksessaan 21.12.2022 rakennesuunnitelmalle kahdeksan tavoitetta. Tavoitteita on valmisteltu laajassa yhteistyössä, ja ne viimeistellään 10.1.2023 kaupungin ja kunnanhallitusten yhteisessä Teams-työpajassa. Seuraavassa, kokoamisvaiheessa, rakennesuunnitelma viedään karttamuotoihin.
”Rakennesuunnitelma on tärkein työväline kaupunkiseudun kasvun suuntaamisessa. Se kuvaa kartoilla millaista kaupunkiseutua rakennamme. Tälle kierrokselle myös asukkaat on kutsuttu mukaan suunnitteluun”, toteaa seutujohtaja Päivi Nurminen.
Rakennesuunnitelman kahdeksan tavoitetta
Rakennussuunnitelmalle hyväksyttiin seuraavat kahdeksan tavoitetta:
1. Eheytämme yhdyskuntarakennetta
2. Kehitämme keskustoja ja keskuksia
3. Parannamme asuinympäristöjen kauneutta, laatua ja monipuolisuutta
4. Vahvistamme elinkeinoelämää ja kansainvälisyyttä
5. Lisäämme kestävää liikkumista
6. Suunnittelemme palveluja ja palveluverkkoa seudullisesti
7. Vahvistamme vetovoimaista vehreyttä
8. Huomioimme energiamurroksen
Suunnittelu noudattaa ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden periaatteita.
Lisää seudun vetovoimaista vehreyttä
Yksi rakennesuunnitelman tavoitteista on kehittää keskustoja houkuttelevina työpaikka-alueina sekä tapahtumien ja palveluiden alueina. Asuinympäristöjä parannetaan erityisesti laatu, kauneus ja monipuolisuus huomioiden.
Seutusuunnittelupäällikkö Kaisu Kuuselan mukaan luonnon yhteys viihtyisyyteen, terveyteen ja koettuun hyvinvointiin tulee tulevaisuudessa vielä korostumaan.
”Vehreys vetoaa asukkaisiin, muuttajiin ja matkailijoihin. Siksi nostamme tarkasteluun kaupunkiluonnon vahvistamisen, seudullisen viherverkoston ja vesistöjen virkistyskäytön, jotka kaikki tekevät asuinympäristöistä viihtyisämpiä”, Kaisu Kuusela kertoo.
Vihreän lisäämisellä ympäristöön vahvistetaan myös sopeutumista ilmastonmuutokseen.
Elinkeinoelämää ja kansainvälisyyttä tulee vahvistaa
Rakennesuunnitelman tavoitteissa näkyy myös elinkeinoelämän ja kansainvälisyyden vahvistaminen. Kaunis, turvallinen, elämyksellinen ja vehreä kaupunkiympäristö houkuttelee kansainvälisiä osaajia ja vahvistaa kaupunkiseudun kansainvälistä kiinnostavuutta. Nopeat raideyhteydet ja kaupunkiseudun suorat kansainväliset lentoyhteydet kytkevät seudun yhä vahvemmin Eurooppaan.
Rakennesuunnitelman päivitystyötä ohjaa kaupunkiseudun kuntayhtymän maankäyttö- ja asuminen työryhmä yhdessä liikennejärjestelmätyöryhmän kanssa. Työssä ovat mukana myös muut seudulliset työryhmät, Business Tampere ja Pirkanmaan liitto. Seudun asukkaat pääsevät osallistumaan rakennesuunnitelman päivitykseen asukaswebinaareissa.
Tutustu rakennesuunnitelman tavoitteisiin.
Lisätiedot:
Uutisen kuva: Visit Tampere / Jukka Salminen