Etsimme paikkatiedosta kiinnostunutta harjoittelijaa

Tampereen kaupunkiseutu etsii harjoittelijaa laatimaan lasten ja nuorten lähiympäristön hyvinvointitekijöiden arvopuuta paikkatietopohjaisesti.

Seutuyhteistyön yksi keskeinen kehittämiskohde on alueellisen eriytymisen ja koulusegregaation ehkäiseminen. Seudulla on käynnistynyt TAKE-hanke 2022–2023 (Tampereen seudun alueellisen eriytymisen ja koulusegregaation ehkäiseminen), jonka puitteissa kehitystyötä tehdään. Seudulla laadituissa selvityksissä on tunnistettu vahva syy-seuraus-suhde kuntien maankäytön suunnittelun, asuntopolitiikan ja alueellisen eriytymisen välillä.

Koulujen ja varhaiskasvatusyksiköiden kannalta merkittävä alueellisen eriytymisen taso on näiden yksiköiden lähialue, lähiympäristö tai naapurusto, missä lapset ja nuoret viettävät suuren osan ajastaan. Koulusegregaatio, eli koulujen oppilaspohjan voimakas eriytyminen, tuottaa lisäksi huono-osaisuuden riskejä kouluyhteisöjen sisälle sekä lasten ja nuorten sosiaalisiin verkostoihin. Tarvitaan monimuotoisia toimenpiteitä niin alueiden ja lähiympäristöjen vahvistamiseksi kuin kouluyhteisöjen tukemiseksi. Näitä asioita ei voi toimeenpanna yksikään hallintokunta tai sektori yksinään.

TAKE-hankkeessa on asetettu tavoitteeksi laatia arjen toimintaympäristöjen osallisuus- ja arviointimalli, joka antaa tietoa asuinalueiden tarjoamasta (hyvinvointiympäristön näkökulma) ja auttaa vahvistamaan myös koulujen ja varhaiskasvatuksen yksiköiden roolia alueellisena toimijana. Harjoittelijan tehtävä on laatia lasten ja nuorten omat arvopuut lähiympäristön hyvinvointitekijöistä siten, että menetelmä on skaalattavissa seudun eri alueille. Menetelmä perustuu seudulla HYMY-hankkeessa vuosina 2019–2020 yhteistyössä SYKEn kanssa kehitettyyn StrateGis -menetelmään, joka muunnetaan lasten ja nuorten käyttöön. Opiskelija perehdytetään menetelmän käyttöön seutuyksikön toimesta.

Työ tehdään yhteistyössä seutuyksikön asiantuntijoiden kanssa valitsemalla päiväkoti-, alakoulu- ja yläkoulupilotteja, joissa järjestetään arvopuu-työpaja lasten ja nuorten kanssa. Tämän jälkeen hyvinvointia tuottavat tai sitä vähentävät paikat viedään paikkatietopohjaisesti kartalle. Projektista laaditaan menetelmäopas, mikä mahdollistaa mallin skaalaamisen muille seudun alueille ja laajemminkin.

Harjoittelijalta edellytetään vähintään maisteritason opintoja sekä kokemusta laadullisista tutkimusmenetelmistä sekä kykyä tuottaa sujuvaa tekstiä. Kokemus paikkatietoaineistoista ja -menetelmistä katsotaan eduksi. Työ voi sopia gradun aiheeksi tai harjoittelun aikana kerättyä aineistoa voi hyödyntää gradun tekoon. Varsinaista rahoitusta opinnäytetyöhön emme tarjoa.

Harjoittelun aikana opiskelija on osa Tampereen keskustassa sijaitsevan seututoimiston henkilökuntaa, ja hän ottaa osaa seututoimiston viikkopalavereihin asiantuntijana. Harjoittelija saa kokemusta seutuyhteistyöstä ja kuntapalveluiden rakenteista ja prosesseista. Työtä ohjaavat seudun asiantuntijoista koostuva ryhmä sekä kuntajäsenistä koostuvat työryhmät. Opiskelijalla on myös oma ohjaaja ja tukihenkilö. Harjoittelun ajankohta on sovittavissa, mutta toivomme aloittamista jo huhtikuun aikana.

Ajankohta ja kesto: 4 kuukautta sopimuksen mukaan keväällä ja kesällä 2023
Työn luonne: kokoaikatyö, kesätyö
Työaika: 36 h 15 min/ viikko
Palkka: 1331 €/ kk
Palkkaukseen liittyvät lisätiedot: Yliopiston myöntämä harjoittelutuki vaaditaan
Sijainti: Tampere. Osittainen etätyömahdollisuus.
Koulutusala: Yhteiskunta- ja hallintotieteet, yhdyskuntasuunnittelu, kasvatustiede, sosiaali- ja käyttäytymistieteet

Viimeinen hakupäivä on pe 10.3.2023. Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen lilli.m.hiltunen@tampereenseutu.fi. Liitä hakemukseesi CV:n lisäksi motivaatiokirje (max. 1 sivu).

Lisätiedot:

Lilli Hiltunen

Lilli Hiltunen

Projektitutkija

044 486 3016

lilli.m.hiltunen@tampereenseutu.fi

Jussi Välimäki

Jussi Välimäki

Seututietopäällikkö

040 503 2554

jussi.valimaki@tampereenseutu.fi

Tampereen kaupunkiseutu on Suomen kakkoskeskus, monipuolinen ja nopeasti kasvava. Tampereen kaupunkiseudun kunnat kehittävät seutua viihtyisäksi ja toimivaksi. Visiomme on ”Vehreä metropolimme 2040”. Seutuyhteistyötä organisoi Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä.