Avoin työpaikka: Projektiasiantuntija asemanseutujen kehittämiseen

Valtakunnallinen MAL-verkosto hakee projektiasiantuntijaa vuoden 2023 loppuun saakka kestävään määräaikaiseen työsuhteeseen.

MAL-verkosto on valtakunnallinen kaupunkiseutujen sparraus- ja kehittäjäverkosto, joka etsii jatkuvasti uusia tapoja maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen.

Tehtävänämme on luoda edellytyksiä kaupunkiseutujen kestävälle kehitykselle, elinvoimaisuudelle ja kestävälle saavutettavuudelle. Toimintamme perustuu valtion ja suurten kaupunkiseutujen vuoropuheluun kestävästä kaupungistumisesta, kansallisesta kaupunkipolitiikasta, seudullisen strategisen suunnittelun edistämiseen ja jäsenseutujen vertaisoppimiseen.

Verkoston jäseninä on 18 suurta ja keskisuurta kaupunkia tai kaupunkiseutua, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö sekä valtiovarainministeriö, Väylävirasto, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) sekä Suomen Kuntaliitto. Kumppanina toiminnassa on myös tiedeyhteisö: Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto ja Suomen ympäristökeskus SYKE. Verkostoa koordinoidaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymästä ja sitä ohjaa valtakunnallinen ohjausryhmä. Toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuin ja hankerahoituksella.

Tehtäväsi sijoittuu MAL-verkoston johtamaan työ- ja elinkeinoministeriön v. 2021–2023 rahoittaman Elinvoimaiset kaupunkiseudut -teemaverkoston koordinaatiotehtäviin, yhteistyössä hankekumppaneidemme SYKE:n ja Tampereen yliopiston kanssa. Katso lisää teemaverkostosta täältä.

Tehtäviisi kuuluu asemanseutujen kehitykseen keskittyvä Elinvoimaiset kaupunkiseudut -teemaverkoston osahanke, teemaverkoston eri hankeosuuksien yhteensovittamisen tukeminen sekä asemanseutuihin liittyvä tapahtuma- ja tietotuotanto (ml. asemanseudut.fi-sivuston uudistus) ja viestiminen. Osallistut myös muuhun MAL-verkoston toimintaan.

Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, kokemusta verkosto- ja hanketyöskentelystä osana tiimiä sekä kaupunki- ja yhdyskuntasuunnittelun tuntemusta.

Tehtävä täytetään heti. Työ kestää vuoden 2023 loppuun asti eli teemaverkostohankkeen päättymiseen saakka. Palkkahaarukka on 2900–3200 euroa kuukaudessa riippuen työkokemuksesta.

Jätä hakemuksesi ja CV:si 19.3.2023 mennessä osoitteeseen: eero.purontaus@tampereenseutu.fi

Lisätietoja:

Eero Purontaus

Eero Purontaus

Suunnittelupäällikkö, MAL-verkosto

040 038 8735

eero.purontaus@tampereenseutu.fi

Kati-Jasmin Kosonen

Kati-Jasmin Kosonen

Kehittämispäällikkö, MAL-verkosto

040 195 2852

kati-jasmin.kosonen@tampereenseutu.fi

MAL-verkosto / Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Kelloportinkatu 1 C, 33100, Tampere


Uutisen kuva: Anu Lohtander

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...