Seutuvertailut 2020–2021: Peruskoululaisten määrä kasvoi 1,4 %

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä on julkaissut vuosittaiset esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen seutuvertailut. Esi- ja perusopetuksen seutuvertailusta käy ilmi, että Tampereen kaupunkiseudulla perusopetuksen oppilasmäärä sekä koulujen keskimääräinen koko ovat kasvaneet.

Tampereen kaupunkiseudun kokoaman esi- ja perusopetuksen seutuvertailun mukaan lukuvuonna 2020–2021 seudulla oli yhteensä 38 201 perusopetuksen vuosiluokkien 1–9 oppilasta. Lukuvuodessa oppilaiden määrä oli kasvanut noin 550 oppilaalla eli 1,4 prosentilla.

Oppilasmäärän kasvun myötä myös seudun koulujen keskimääräinen koko on kasvanut.

Esioppilaiden lukumäärä on puolestaan viime lukuvuonna vähentynyt noin 70 oppilaalla edelliseen lukuvuoteen nähden. Lukuvuonna 2020–2021 seudulla oli yhteensä 4 324 esioppilasta.

1–5-vuotiaiden lasten määrässä mahdollinen käänne

Varhaiskasvatuksen seutuvertailun mukaan varhaiskasvatusikäisten lasten (1–5-vuotiaat) määrä seudulla on edelleen vähentynyt.

”Vuosi 2020 kuitenkin osoitti, että käänne on mahdollisesti tapahtunut ja lasten määrä voisi vähitellen tasaantua ja jopa kääntyä nousuun”, suunnittelupäällikkö Tommi Ruokonen arvioi.

Päiväkotien käyttöaste laski merkittävästi koronaviruksen ilmaantumisen vuoksi maalis-huhtikuussa ja vaikka käyttöaste lähti toukokuussa nousuun, jäi loppuvuoden käyttöaste lähtötasoa alhaisemmaksi.

Lukiokoulutuksen seutuvertailusta käy ilmi, että opiskelijamäärät ovat olleet kasvussa. Opiskelijakohtaiset kurssimäärät ovat hieman supistuneet edeltävästä vuodesta.

Tietopankki päättäjille ja koulupolun kehittämisen työkalu

Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut. Vertailut valmistellaan kaupunkiseudulla Pirkkalan kunnan suunnittelupäällikkö Tommi Ruokosen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa.

”Seutuvertailujen kokoaminen on samalla oppimisprosessi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista. Vertailut auttavat meitä kehittämään koulupolkua varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle”, Tampereen kaupunkiseudun hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö Satu Kankkonen kuvaa.

Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on päättäjien pyynnöstä kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset.

Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2021. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen tietoja.

Seutuvertailut:

Tutustu esi- ja perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen vertailuihin:

Lukiokoulutuksen seutuvertailu: Microsoft Power BI

Lisätiedot:

Tommi Ruokonen

Suunnittelupäällikkö, Pirkkalan kunta

040 133 5652

tommi.ruokonen@pirkkala.fi

Merja Nordling

Merja Nordling

Hyvinvointipäällikkö

040 588 1902

merja.nordling@tampereenseutu.fi

Lue lisää

Seutuhallitus 2021-2025

Seutuhallituksen kokoonpano vaihtuu elokuussa – uudet jäsenet nimetty

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitukseen on nimetty uudet jäsenet kaudelle 2025–2027. Uuden seutuhallituksen toimikausi alkaa 1.8.2025. Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus kokoontui nykyisellä kokoonpanollaan viimeistä kertaa 18.6.2025. Kokouksessa käytiin arviointikeskustelu kuluneesta seutuhallituskaudesta 2021–2025. Lisäksi...

Jussi Välimäki esittelee MAL-raporttia.

Asuntotuotanto ylsi lähelle tavoitetta: kaupunkiseudulle 3107 uutta asuntoa 2024

Tampereen kaupunkiseutu kehittyy maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisesti kestävää yhdyskuntarakennetta kohti. Asuntotuotannon luvut kielivät hiljentyneestä rakentamisesta, mutta seudun kaavavaranto lähestyy silti kasvutavoitettaan. Lähijunaliikenteen seisakesuunnitelmat ja liikenteen kehitys edistyvät...

Iloinen nainen ja koira kukkaniityllä

Kerro meille seudun luontohelmistä Virkistyksen paikka -kyselyssä!

Tampereen kaupunkiseutu on käynnistänyt luonnon helmiin ja elämyksiin keskittyvän Virkistyksen paikka -asukaskyselyn. Kyselyllä kerätään tietoa seudun asukkaiden ihanteista ja valinnoista ulkoiluun ja virkistykseen liittyen. Virkistyksen paikka -kysely on osa Tampereen...