Suuri osa meistä on joskus kuullut edesmenneen mäkihyppääjäsuuruuden Matti Nykäsen sanonnan: ”Elämässä on tullut takapakkia, joskus etupakkiakin.” Tämä lausahdus tuli mieleeni, kun aloin miettiä blogikirjoitukseni sisältöä. Kuntien ulkoinen toimintaympäristö muuttuu verrattain nopeasti ja kuntien tulisi kyetä vastaamaan tähän muutokseen. Uusi kunta ja uudistumiskykyinen kunta ovat monille päättäjille ja virkamiehille tutuksi käyneitä käsitteitä viimeaikojen keskusteluista ja kirjoituksista. Väestö ikääntyy ja pakkautuu suurille kaupunkiseuduille. Sote- ja maakuntauudistus muuttaa kunnan tehtäviä, roolia ja asemaa. Kunta on uuden edessä, uudistus haastaa kunnan tavat toimia.
Kunnan sivistys- ja hyvinvointirooli vahvistuu tulevaisuudessa, sanotaan useassa yhteydessä. Mutta mitä on näiden roolien ytimessä – olemmeko pysähtyneet pohtimaan asiaa? Tämä kysymys on monimutkainen, ja näkökulmia on useita. Kuntatoimijan on helppoa alkaa luetella kunnille jääviä tehtäviä: elinympäristön rakentaminen, kaavoitustehtävä, liikennejärjestelmään liittyvät toimet sekä vapaa-aika- ja sivistyspalvelut. Elinvoimatehtävää sekä vakaata ja kestävää taloudenpitoa unohtamatta. Näiden tehtävien merkitystä ja hyvinvointivaikutuksia ei kiistä kukaan. Haluan kuitenkin hiukan haastaa tätä näkökulmaa tai tuoda siihen jotain lisää.
Kaikki edellä luetellut toimet voivat rakentaa kunnan etupakkia, jos kunnalla on kanttia uudistua. Takapakkia kunta taas ottaa, jos se omaksuu vastaantulijan roolin suhteessa muutokseen. Uudistumiskyky kytkeytyy aktiiviseen toimijuuteen sekä haluun ennakoida ja pyrkiä vaikuttamaan tulevaan. Tärkeitä kuntataitoja. Mutta entäpä jos epävarmassa maailmassa kaikista tärkein taito ei sittenkään ole ennakointi tai tietäminen vaan sietäminen. Se, että oppii tulemaan toimeen epävarmuuden kanssa. Se, että säilyttää kyvyn toimia, riippumatta siitä mitä tapahtuu. Mikä voisi tehdä kunnista tai kaupunkiseuduista sietämisen mestareita?
Entäpä jos epävarmassa maailmassa kaikista tärkein taito ei sittenkään ole ennakointi tai tietäminen vaan sietäminen.
Sanotaan, että hyvän elämän ydin on ihmisenä kasvamisessa. Kunta on asukkaidensa itsehallintoon perustuva yksikkö. Entä jos kääntäisimme tämän määritelmän niin, että kunta on sekä sitä että yksilöiden elämänhallinnan ja onnellisuuden kautta rakentuva kokonaisuus. Silloin pääsemme lähemmäs ihmisenä olemista ja hyvän elämän ydintä.
Hyvässä elämässä on lopulta kyse suhteesta itseen ja muihin. Minä-sinä-suhde on toisen aitoa kohtaamista. Maailman muuttuminen ja monimutkaistuminen haastaa näitä suhteita yhtä lailla kuin se haastaa ihmisen ja yhteisön ympärillä olevat rakenteet. Ihmisten ja yhteisöjen kykyä toimia muuttuvissa olosuhteissa ja kohdata erilaisia kriisejä kutsutaan myös resilienssiksi. Muutoksen sietämisen kyky pohjautuu kykyyn toipua, olla toipumiskykyinen. Yhtä lailla yksilö kuin kunta tai kaupunkiseutu voivat kehittää tätä kykyä. Mutta miten?
Tässä kohtaa kuvaan astuu sivistys.
Hyvän elämän etupakin rakentaminen voi kuntatulevaisuudessa kytkeytyä tähän vanhalta kalskahtavaan käsitteeseen. Useat suuret haasteet edellyttävät monipuolista tiedollisen, eettisen ja poliittisen ajattelun yhdistämistä, kirjoitetaan Sitran Sivistys ihanteen jäljillä -muistion esittelyssä. Korkealentoista – tai sitten ei. Sivistyksestä voidaan tehdä avain tulevaisuudessa selviytymiselle, kun siihen liitetään mukaan ”sydämen sivistys” eli ihmisenä kasvaminen. Ei siis puhuta vain oppimisesta tai osaamisen kehittämisestä vaan laajemmasta tavoitteesta, johon yhdistyvät muun muassa vastuu, osallisuus, arvot, arvostaminen, avarakatseisuus, kunnioitus ja välittäminen.
Tulevaisuuden sivistyskunta voi olla yhteiskunnallisen muutoksen rakentaja, voimaannuttava toimija, joka auttaa kuntalaisia kulkemaan kohti kestävää tulevaisuutta. Sivistyksen uusi tuleminen voi kuntakontekstissa tarkoittaa keskustelevaa kuntaa, jonka päättäjät ovat kykeneväisiä kuuntelemaan ja haluavat rakentaa yhteistä ymmärrystä monimutkaisista haasteista.
Topeliuksen Maamme-kirjan ensilehdillä on suomalainen sananlasku: ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto”. Kuuliaisuuden sijaan nyky-yhteiskunnan sivistyskäsitys voi rakentua enemmän kuuntelemisen ja ymmärtämisen varaan. Tulevaisuuden sivistyskunta taas voisi olla jatkuvasti itseään ihmisyyden nimissä kehittävä yksikkö. Samalle pohjalle rakentuu myös tulevaisuuden kaupunkiseutu.
Haluammeko siis olla rakentamassa hyvän elämän etupakkia? Ympäristöä, jossa on yksinkertaisesti hyvä olla, vaikka maailman myrskyt meitä keinuttavat.
Satu Kankkonen
Tampereen kaupunkiseudun hyvinvointipalvelujen kehittämispäällikkö
Jaa tämä
